Pikkuhiljaa hiipuen, takavasemmalle väistyen. Vähän sillä lailla on tämän blogin kanssa käyny tässä viime kuukausien aikana. Ja sanottakoon, että joskus ennen tästä ois kyllä seurannu kunnon kriisi. (:'D) "Apua, miten tässä näin on käyny?! Nyt on kyllä pakko tsempata. Vai lopetanko koko touhun samantien? Mitä ihmettä nyt teen?!" Oisin todennäkösesti joko yrittäny väkisin panostaa jatkossa enemmän tai vähintäänki selittäny täälä sitä muuttunutta tilannetta. Tai hakenu jonku "virallisen" tauon kautta lisäpotkua postaamiseen, vaikkakin oisin luultavasti siitä huolimatta kohannu tulevaisuuessaki ne samat ennen taukoa mietityttävät asiat..
Mutta niin ne ajat muuttuu ja minäkin siinä samalla. Ei mulla nimittäin nyt oo enää (tai vieläkään) mitää kriisiä päällä, vaikkei postaustahti oo enää säännöllinen ja sisältökin on muuttunut melko radikaalisti. Vaikka jollain tapaa tähän tilanteeseen vaan ajauduin, niin on se pitäny myös tietosia ratkaisuja ja muutoksia sisällään. Ennen keskityin oikeestaan omaan elämääni ja sen tapahtumiin omien ajatusteni saattelemana, kun taas viime aikoina tää blogi on ollu pääasiassa mun kirjotustuotoksia, jotka ei avaa niinkään mun omaa elämää vaan keskittyy tähän kirjotusharrastukseen ja luovuuteen. Valokuvia oon jakanu kans aiempaa enemmän näiden runojen ja pohtivien tekstien ohella.
Tavallaan se tuntuu tosi haikeelta. Oon kirjottanu blogia kuitenkin yli viis vuotta ja siitä tuli tossa ajassa semmonen paikka, minne tottu kertomaan niin paljon, muodostamaan lauseiksi sitä omaa elämää, sen sisältämiä tapahtumia ja vaiheita ja tietysti niitä omia ajatuksia. Se oli niin osa arkipäivää. Jotenki blogi vaan kulki melkeen joka asiassa ja paikassa mukana tosi tiiviisti muhun liimautuneena. Se oli semmonen yks osa mun identiteettiä. Olin Sini, jolle blogi oli ku yks tärkeä ystävä. Tuntu tosi oudolta, jos välissä oli taukoa tai ei hetkeen ehtiny päivitellä. Se oli semmonen oma maailmansa, jonne upputuminen oli tosi antoisaa ja rakasta mulle. Välillä kriiseiltiin siitä sun tästä, mutta ikinä ei voinut kuvitella oikeesti lopettavansa, ajatuski siitä tuntu melkeen maailmanlopulta. Tosi vaikea edes selittää, miten tärkeäks ja suureks osaks elämää blogista mulle lopulta tuli, koska vaikka niin kliseiseltä se kuulostaakin, mää kahlasin mun nuoruusvuodet läpi yhessä tämän blogin kanssa, kuletin mukana päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen ja yhessä sen kanssa maailmaa tarkastelin.
Ku kasvoin vanhemmaksi, aloin kuitenki ajattelemaan ja kokemaan jotkut asiat eri tavalla ku ennen. Mielipiteet ja näkemykset muuttu tietyllä tasolla, eikä se, mikä ennen tuntu itelle parhaalta vaihtoeholta tuntunukkaan enää ihan siltä. Jossaki vaiheessa alkoki sitte tuntuun entistä voimakkaammin siltä, ettei se sillonen bloggaustyyli loppujen lopuks ehkä ollukkaan niin mun juttu. Tuntu kivemmalta kertoa ite suoraan ihmisille mun menemisistä ja tekemisistä ilman että raportoin joka askeleesta blogiin. En oikeen jaksanu enää pysyä siinä blogimaailmassa mukana samalla tavalla ku ennen. Halusin jollakin tapaa olla enemmän se "oikea ja aito" Sini, joka ei mun mielestä päässy blogissa tarpeeks hyvin esille. Syystä, että en halunnu jakaa koko maailmalle kaikkea musta, mun elämästä ja siihen kuuluvista ihmisistä, mikä taas teki just sen, ettei musta saanu pelkästään blogin perusteella todellakaan kaikkea sitä irti, mitä oikeesti oon. Ja se ajatus ei tuntunu kivalta, että musta muodostetaan kuva vaan sen blogiminän perusteella, vaikka oon niin paljon muutakin. Kriisejä tuli entistä useemmin ja sisältö mietitytti.
Jossaki vaiheessa sitä vaan päätti tarttua härkää sarvista ja aloin pikkuhiljaa ujuttamaan joukkoon niitä runoja, tarinoita ja vähätekstisempiä postauksia. Vähensin myös jatkuvaa raportointia mun menemisistä ja tulemisista niin, että jos esimerkiks kävin jossakin reissussa, en kirjotellutkaan siitä kunnon matkakertomusta blogiin, minkä oisin aika varmasti joskus aiemmin tehny, vaan enää enintään pääpiirteissään jotain selitin tai annoin kuvien puhua mun puolesta. Kaikki se muutos tapahtu jotenki niin rauhallisesti ja ajan kanssa. Kai se oli itellekki semmosta siedätyshoitoa ettei vaan yhtäkkiä repässy ja muuttanu kaikkea, vaan anto ittensä ja blogin lukijoidenki rauhassa totutella siihen muutokseen ja siinä samalla vähän katella, toimiiko se niin ja tuntuuko sillon semmoselta, mitä voisin kuvitella jatkossaki jatkavani. Ja kas kummaa, tänään saan havahtua siihen, että melkonen muutos tässä onki tapahtunu, ihan tavallaan iteltäkin huomaamatta. Ja ei, en kyllä voi sanoa, että tää muutos ois mitenkään negatiivinen asia, koska kuitenki just nyt mun "suhde" blogiin on se, mikä tuntuu kaikista parhaalta vaihtoeholta, mutta niinku jo ylempänä sanoinki, niin kyllähän se haikeelta ja vähän surulliseltaki siitä huolimatta tuntuu.
Jossaki vaiheessa sitä vaan päätti tarttua härkää sarvista ja aloin pikkuhiljaa ujuttamaan joukkoon niitä runoja, tarinoita ja vähätekstisempiä postauksia. Vähensin myös jatkuvaa raportointia mun menemisistä ja tulemisista niin, että jos esimerkiks kävin jossakin reissussa, en kirjotellutkaan siitä kunnon matkakertomusta blogiin, minkä oisin aika varmasti joskus aiemmin tehny, vaan enää enintään pääpiirteissään jotain selitin tai annoin kuvien puhua mun puolesta. Kaikki se muutos tapahtu jotenki niin rauhallisesti ja ajan kanssa. Kai se oli itellekki semmosta siedätyshoitoa ettei vaan yhtäkkiä repässy ja muuttanu kaikkea, vaan anto ittensä ja blogin lukijoidenki rauhassa totutella siihen muutokseen ja siinä samalla vähän katella, toimiiko se niin ja tuntuuko sillon semmoselta, mitä voisin kuvitella jatkossaki jatkavani. Ja kas kummaa, tänään saan havahtua siihen, että melkonen muutos tässä onki tapahtunu, ihan tavallaan iteltäkin huomaamatta. Ja ei, en kyllä voi sanoa, että tää muutos ois mitenkään negatiivinen asia, koska kuitenki just nyt mun "suhde" blogiin on se, mikä tuntuu kaikista parhaalta vaihtoeholta, mutta niinku jo ylempänä sanoinki, niin kyllähän se haikeelta ja vähän surulliseltaki siitä huolimatta tuntuu.
Nykyään tää blogi on mulle alusta, jonne purkaa kirjotusluovuuttani ja jakaa kuvia, aina semmosen fiiliksen tullessa. Ei enää niinkään pelkästään omasta elämästä, ihan vaan elämästä ylipäänsä. Välittämättä siitä, onko edellispostauksesta kulunu viikko tai kaks vai sattuko nyt tulemaan kaks postausta peräkkäisinä päivinä. Tänne aion päivitellä jatkossakin epäsäännöllisen säännöllisesti, enkä mää enään mieti jatkuvasti, pitäisköhän tää blogi poistaa, jos ei aina jaksa tai pysty niin säännöllisesti päivitellä. Ajatuksissa nimittäin on käyny aiemmin useinki se, että oisko mun vaan pitäny poistaa tää blogi ja alottaa kokonaan puhtaalta pöyältä, kun sisältö ja oikeestaan koko blogi on kokenu niin suuren muutoksen. Mutta sitteku mietin asiaa tarkemmin, tajusin mää, että mitäpä se haittaa, ettei tää blogi oo enään just semmonen ku se joskus vuosia tai kuukausiaki sitte oli. Tää on aina kulkenu mun mukana ja tavallaan sen mukasesti sitte näyttäytynytki, joten ku mää ja mun ajatukset muuttuu, on ihan loogista, että blogi muuttuu siinä mukana. Ja se on ihan ok. Blogin sisältö ei oo enää ehkä se, mitä se joskus oli, mutta edelleen tää on just se mun blogi ja aion vastaki jatkaa tällä samalla alustalla.
Tää on siis tietyllä tapaa jonkin uuden alku. Tai alku ja alku, onhan tätä menoa täällä blogissa jo viikkoja ja kuukausia ollukin, mutta nyt vasta kunnolla siitä kirjottelen ja ajatuksia tästä muutoksesta avaan. Pakko kuitenki sanoa vielä tähän loppuun, ku nyt oon niin kovasti tästä muuttuneesta sisällöstä puhunu, että tokikaan ikinä ei piä mennä vannomaan että ei koskaan tekis jotain tiettyä asiaa, nimittäin minut tuntien heti tämän postauksen jälkeen tulee semmonen fiilis, että tekee mieli höpötellä vaikka mitä omasta elämästäkin ja tehä mielipidepostauksia ja reissuhöpöttelyitä sun muuta, haha ken tietää.. :-D Noh, mutta jos semmonen fiilis tulee, niin sitten mennään sen mukaan! Pääajatuksena onki jatkossa se, että teen ja meen täällä just sen mukaan mikä tuntuu hyvältä millonki. Jos tekee mieli tulevaisuuessaki keskittyä tähän nykyseen linjaukseen eli pääasiassa runoihin ja kuviin tai mielessä pyöriviin ajatuksiin, niin niitä sitte. Ja jos tekeeki mieli höpötellä jostain arkipäivän jutuista tai tulevaisuudensuunnitelmista niin sitte vaan niitä kehiin. Saa nähä mitä tulevalla on mulle (ja myös teille) antaa! Sitä odotellessa haluan vielä kiittää miljoonasti teitä kaikkia ihania ja uskomattomia ihmisiä, jotka ootte tähänkin asti tehny mun blogitaipaleesta ihan mahtavan. Ehkä osa teistä pysyy tulevaisuudessaki mukana, vaikkei tahti aina niin päätähuimaava oiskaan. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna, jatkoittepa mun blogin seuraamista tai ette, niin kuitenkin, KIITOS tässä vaiheessa ihan kaikista kommenteista, palautteesta ja mun matkassa pysymisestä tähän päivään saakka, se merkkaa mulle enemmän ku tiiättekään. <3
Hyvää joulunodotusta kaikille!