Just nyt mua hymyilyttää kovasti. Takana on aivan itkettävän ihana viikonloppu; mun ensimmäinen isosleiri. Teki vaan niin hyvää heittää puhelin (ja kaikki muukin sosiaaliseen mediaan liittyvä) lähes täydellisesti syrjään muutaman päivän ajaksi ja keskittyä vaan tähän ihan oikeeseen elämään: uusiin ihmisiin tutustumiseen ja heidän kanssa touhuiluun aina aamusta iltaan. Oon ihan sanaton siitä, miten läheisiä ennestään tuntemattomista ihmisistä voikaan tulla ihan vaan parissa päivässä. Miten ihanien ihmisten kanssa mää sainkaan nuo päiväni viettää. Ihan huipputyyppejä. Se yhteishenki lämmitti mun sydäntä tosi paljon. Ikäerot tai erilaisuus ei haitannut ollenkaan; tuntu niin hyvältä, kun niin minä ku kaikki muutkin saatiin olla vapaasti just sitä mitä ollaan ja silti me riitettiin muillekin. Oltiin just hyviä. Jokainen näistä tyypeistä teki omalla tavallaan tästä leiristä ikimuistosen kokemuksen, jota on ihana muistella vielä pitkään tulevaisuudessakin.
Hymyilyttää myös siks, koska tämän viikonlopun jäljiltä mulla on semmonen ittensä voittamis-fiilis. Vihdoin mää tein sen: otin ja menin isoseks, vaikka jännittikin tosi paljon. Aiemmin ku oon vaan siitä uskaltanut haaveilla, oikeesti jo monen vuoden ajan. Jotenki sitä on vaan aina aatellut että ei ois ehkä aivan riittävä isoseks. Kun en tykkää esiintyä, enkä viihdy huomion keskipisteenä isoissa porukoissa tai yleisön edessä. Mutta tulipahan huomattua, että kyllähän musta isoseksi oli ja vallan mainiosti riitin, just tämmösenä Sininä ku oon. Tämän(kin) kokemuksen myötä lupaan itelleni, että aion jatkossa yrittää heittää näitä omia turhia rajotuksiani romukoppaan ja lähtä toteuttamaan muitakin mun haaveita ja asioita, jotka kiinostais tai houkuttelis kokeileen, uskomalla vaan itteeni, vaikken se stereotyyppisin ihminen siihen tiettyyn juttuun oiskaan. Jokaisella on kuitenkin ne omat vahvuudet ja usein ne korvaa nää "puutteet", jotka saattaa mietityttää tai epävarmuutta tuottaa. Pitäis vaan muistaa keskittyä niiden puutteiden sijaan omiin vahvuuksiin ja ammentaa sieltä sitä uskoa ja luottoa omaan tekemiseen.
Pikkuhiljaa täytyy kääntää katse jo kohti tulevaa viikkoa ja uusia koitoksia (esimerkiks kipasemalla iltahommien pariin ja menemällä sen jälkeen oikeesti ajoissa nukkumaan, koska jäätävät univelat, heh.) mutta sanompahan kuitenkin tähän loppuun vielä sen, että näillä eväillä on oikeen hyvä jatkaa huomiseen! Hymyillen, akut ladattuina. Tää reilun viikon mittanen loma töistä piti sisällään paljon ihania hetkiä huipentuen tähän viimeseen viikonloppuun ja ette uskokkaan, miten kiitollinen olo mulla just nyt on. Kiitos. Tämän sanan ansaitsis ja ansaitseekin kuulla niin moni. <3