Yhden tarinan loppu on toisen alku

Mulla on takana aivan huippuihana viikonloppu, kun heti perjantain kirjotusten jälkeen minä ja mun isosisko saatiin meille koko viikonlopun ajaksi vierailulle ihana ystävä, jota oltiin viimeks nähty itse asiassa just syksyn viimesten kirjotusten jälkeen, perjantaina sillonkin. Tällä näkemisellä oli siis paljon yhteistä viime kerran kanssa, niin tuon ajankohdan ku touhuilunkin kanssa, meillä oli nimittäin taas aivan yhtä rentoa ja hauskaa ku viimeksikin. Käytiin muun muassa hohtokeilaamassa, kiertelemässä vähän kauppoja, ulkoilemassa ja toki välillä vaan otettiin rennosti esimerkiks herkuttelemalla ja juttelemalla. Ihan parasta. <3 Lisäksi kun mun veli vaimoineen ja lapsensa kanssa oli meillä myös perjantaista sunnuntaihin, niin tekemistä riitti ja näitäkin tyyppejä oli aivan superihanaa nähä! Voi että, vieläkin hymyilyttää, kun mennyttä viikonloppua muistelee.

Mutta se siitä viikonlopusta, tässä postauksessa aattelin enemmänki keskittyä niihin ajatuksiin ja tunteisiin, joita tuo perjantain kirjotusten selättäminen toi mukanaan. Ihan vaan, koska perjantaina oli mun viimeset kirjotukset ikinä, mikä tarkottaa samalla sitä, että nyt on munkin lukio lakkia vaille valmis! Enää siis vaan yojuhlat edessä, sitten on aika sanoa lopulliset heipat mun lukioelämälle ja lukiolle. Vau. Ja hui.

Ihan päällimmäisenä tunteena on kyllä niiiin iso helpotus. Vaikka mää olinkin sillä asenteella, että se riittää kun parhaani teen, eikä mulla ollut mitään tiettyjä tavoitteita oikeastaan millekkään aineelle, kyllä tuo luku-urakka ja kirjotusrupeama oli siitä huolimatta raskas. Oon oppinut tässä lukion edetessä ihan hullun paljon pois siitä liiallisesta stressaamisesta tai itelle asetetuista kovista vaatimuksista, ja oon tuonu tilalle just sitä asennetta, että parhaani kun teen niin se saa riittää tuloksesta riippumatta ja keskittynyt olemaan paljon aiempaa armollisempi myös itteäni kohtaan, mikä on totta kai helpottanu tätä abivuotta ihan tosi paljon ja auttanut oikeesti nauttimaankin tästä opiskelusta.

Mutta siitä huolimatta, vaikka tietoisesti en stressannut kirjoituksista tai abivuodesta oikeasti juurikaan enkä istunut päiviä aamusta iltaan nenä kiinni kirjoissa (ei, en todellakaan, heh.), tuli välillä hetkiä kun teki vaan mieli heittää hanskat tiskiin ja todeta, että musta ei kyllä oo tähän. Oli niitä hetkiä, kun turhautti aivan hirveesti se oma saamattomuus ja se jäljellä olevan lukemisen määrä, hetkiä, kun motivaatio lähenteli pohjalukemia ja tää kirjotukset on vihdoin ohi-päivä tuntu olevan kauempana ku koskaan, ihan vaan pienenä pisteenä tuolla jossain kaukana horisontissa.

Ja koska sitä stressiä ihan varmasti oli tuolla alitajunnassa ja oon muutenkin herkkä reagoimaan omalla kropalla kaikkiin muutoksiin tai oikeastaan vähän asiaan ku asiaan, näky se mulla koko vuoden kestävänä lähes jatkuvana sairasteluna ja erilaisina fyysisinä vaivoina. Varsinkin tässä loppuvaiheessa kun lukemista ja muuta hoidettavaa oli kestänyt yhteen kyytiin niin kauan niin oma keho ja mielinkin alko kyllä varottelemaan, että pikku hiljaa pitäis vähän päästä relaamaan ja ottamaan rauhallisemmin, jotta mieli jaksais pysyä virkeänä ja ilosena ja fyysisestikkin ois hyvä olla ja sais olla terveenä.

Onneks oli kuitenkin myös hetkiä, kun hymyilytti aivan hirveesti ja ajatteli, että tää abivuosi on loppujen lopuks aika mainio. Rennot koulupäivät, ihanat kaverit koulussa, joiden kanssa pysty tosta vaan päättää, että aletaan esimerkiks pelaamaan hyppytunnilla jotain hauskaa lautapeliä, näiden samaisten henkilöiden kanssa vietetyt lukuisat juttutuokiot, jotka sisälsi asiaa kaikesta taivaan ja maan väliltä ja jotka itse asiassa oli parhaimmillaan just sillon ku tarkotuksena oli opiskella ahkerasti yhessä, potkijaiset, penkkarit, kaikki se vapaus ja jollakin tapaa itsenäisyyskin, mitä abivuosi toi tullessaan, tsemppaava opettajat ja vertaistukea antavat abitoverit.. 

Paljon siis mahtuu hyviäkin juttuja tähän abivuoteen ja tää on ollu kyllä kokonaisuudessaan aivan tosi mieleenpainuva vuosi, joka säilyy muistoissa vielä varmasti vuosienkin päästä. Helpotuksen lisäksi puskee ainakin mulla siis esiin myös samaan aikaan semmonen haikeus ja ikävä, kun oon kuitenkin oikeastaan eskarista lähtien käynyt kouluja tossa samassa ympäristössä, eskari, ala- ja yläkoulut ja lukio kun on siinä ihan vierekkäin, joten opettajat ja oppilaat on jo vuosien takaa tosi tuttuja, samoin ku se ite ympäristö, jossa ollaan opiskeltu. Tuntuu hassulta ja vähän pelottavaltakin ajatella, että enää ei tämän tytön koulureitti ookkaan tuo puolen kilometrin mittanen pätkä, jota oon tässä jo vuosikausia rampannut ees taas ja jonka osaisin kulkea vaikka unissani. Enää en haahuilekkaan niissä tutuissa koulurakennuksissa tuttujen tyyppien kans päivästä ja vuodesta toiseen. Enää ei ookkaan tuttuun tapaan selvät sävelet siitä, mitä ens vuonna tai edes ens kuussa tulee tapahtumaan. Nyt mulla alkaa nimittäin aivan uudet kuviot.

Uudet kuviot tuntuu samaan aikaan niin kovin pelottavalta ja ahdistavalta ajatukselta, mutta toisaalta myös jännittävän kutkuttavalta, yllätykselliseltä, siistiltä. Uudelta mahdollisuudelta. Vaikka just nyt alkushokkina vahvempina tunteina on tietynlainen levottomuus ja epävarmuus tulevasta ja toive siitä, että pääsis takasin sinne tuttuun ja turvalliseen, oon aivan varma siitä, että loppujen lopuks tää osottautuu aivan parhaaks vaihtoehdoks ja saan ajan kanssa käännettyä tämän muutoksen uueksi aluksi, siksi mainitsemakseni mahdollisuudeksi. Ihan varmasti moni muukin tässä tilanteessa oleva kokee näitä samoja tunteita ja onhan se itse asiassa ihan ymmärrettävää, että kun se kaikki tuttu ja turvallinen viedään sulta yhtäkkiä pois ja kaikesta pitäiskin päättää ihan ite ja koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaks tapahtuu, niin se pelottaa ja jännittää varsinki näin aluksi tosi paljon, mutta silti pitäis vaan jaksaa luottaa siihen, että kyllä kaikki vielä selviää. Kun asioilla on ihan oikeasti tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

Haluan ajatella, että mulla on oikeus tuntea tänään, huomenna ja vaikka vielä viikonkin päästä näitä tunteita ja tunnustaa, että mua oikeasti vähän hirvittää tää muutos ja se epätietosuus, mikä mulla on vähän kaikesta. Mutta samaan aikaan uskon ja toivon, että vaikka olo ei ookkaan mikään maailman varmin ja tunteetkin heittelee tulevan suhteen vähän sinne tänne, niin lopulta se mulle oikea juttu löytyy ja pystyn kääntämään nuo kaikki tunteet lopulta mun eduksi. Vaikka ois vaan tietyllä tapaa helpointa jäädä tuleen makaamaan ja jäädä sille omalle mukavuusalueelle jumittamaan koko loppuelämäks koska ei uskalla tai halua poiskaan lähteä, tiiän, että kun edes pienin askelin rohkasee itteään ottamaan askelia pois sieltä tutulta ja turvalliselta maaperältä, saavuttaa niin paljon enemmän ja sitä kautta se tulevakin alkaa ihan varmasti selkiintyä ja tuntua hyvältä. Uskon myös, että kun yksi tarina loppuu, niin toinen alkaa. Saan kantaa niitä oppeja ja muistoja, joita tämä edellinen tarina on mulle ammentanut, mutta kuitenkin samalla mennä elämässä eteenpäin ja kokea ne uuden tarinan käänteet, niin hyvässä kuin pahassa.

Tällä hetkellä tiiän tulevasta sen verran, että ensin aion relata hetken ihan kunnolla, jonka jälkeen alkaa pääsykokeisiin luku, sillä hain muun muassa opettajakouluun, joten mulla on se VAKAVA-koe tiedossa sitten toukokuussa. Jos en kouluun pääse, ei se oo mulle millään muotoa mikään maailmanloppu, koska välivuosikin kuulostaa oikeestaan oikeen hyvältä. Se antais mulle lisää aikaa miettiä tulevaisuuden ammattia vieläkin tarkemmin ja tois mulle varmasti hurjasti lisää uusia kokemuksia mukanaan. Pääsykokeisiin lukemisen lisäksi mun ois tarkotus löytää jotain töitä myös ennen kesää, jotta pystyn maksamaan loput autokoulun kakkosvaiheesta ja keräämään muutenkin säästöjä kesää varten, jotta muutto Helsinkiin onnistuis. 

Vaikka kaikki tai itse asiassa juuri mikään tulevaisuudensuunnitelma ei ookkaan vielä aivan varma tai tiedossa ollenkaan, enkä todellakaan tiiä, mitä kaikkea tässä kevään tai kesän aikana tulee tapahtumaan saatika mistä tuun löytämään itteni esimerkiksi ens syksynä, ajattelen, että annan asioiden mennä vaan omalla painollaan eteenpäin ja yritän stressata mahollisimman vähän mistään. Elämä rullaa kyllä eteenpäin, riippumatta siitä stressaanko ja murehdinko asioista vai en, joten se elämästä nauttiminen elämän rullatessa eteenpäin kuulostaakin loppupeleissä niin paljon tuota ensimmäistä vaihtoehtoa paremmalta. Koska oikeasti, kyllä mää selviän. Ja niin sinäkin, ihan varmasti.

Onko siellä tyyppejä, jotka voi yhtään samaistua tähän tekstiin tai mun tän hetkiseen tilanteeseen? Ois myös hauska kuulla, mitä tykkäsitte kun pitkästä aikaa kirjottelin tämmöstä vähän pohdiskelevampaa tekstiä! :)

Vieraskynässä pikkusisko

Moi! Tänään päästän mun pikkusiskon ensimmäistä (tai oikeastaan toista, jos se siskohaastekin lasketaan)  kertaa kirjottamaan postausta mun blogiin, koska musta vaan on hauska idea päästää välillä joku toinenkin täällä ääneen ja muutenkin kuulla pohdintoja eri näkökulmasta ja eri tyypin silmin katottuna. Tää pikkusiskon kirjottama teksti oli alunperin syntynyt äidinkielen tuntia varten, mutta koska aihe on musta niin tärkeä, niin halusin jakaa tämän tekstin teillekin. Ja koska tämän postauksen julkasu on väähän venähtänyt, on nää kuvatkin jo reilu kuukausi sitte otettu, mutta taas kerran mun motto "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" sopii varsin hyvin tähän tilanteeseen! :-D Nyt, Jenni, ole hyvä!

Valtavat ulkonäköpaineet ahdistavat nuoria

Nykyaikana lukemattomien nuorten itsetunto on romahtanut alas ja itsevarmuus on usein vain näyteltyä. Joka aamu nuoret tuijottavat ahdistuneina peilikuvaansa ja yrittävät meikillä ja vaatteilla peittää tai "korjata" itseään. Ihon ja vartalon pitäisi olla täydelliset, minkä lisäksi vaatteiden täytyy olla tietenkin muodinmukaiset ja samanlaiset kuin muilla.

 Joka aamu pitäisi jaksaa panostaa ulkonäköön. Sekään ei kuitenkaan riitä; vaikka vaatteisiin käytettäisiin paljon rahaa ja hiukset olisivat hyvin, aina löytyy jotain huonoa. Monesti nuoret esimerkiksi aloittavat laihdutuksen juurikin tästä syystä. Kukaan ei uskalla olla oma itsensä, vaan nuoret yrittävät muokata itsensä massan mukaiseksi. Monet nuoret myös ajattelevat olevansa yksin ulkonäköahdistuksen kanssa eivätkä siksi uskalla puhua siitä kavereidensa kanssa.  

Yksi syy tähän ovat mainostaulut, jotka välkkyvät langanlaihojen, meikattujen naisten sekä lihaksikkaiden miesten virheettömiksi muokattuja kuvia. Mainokset muodostavat mielikuvia siitä, millainen pitäisi olla sopiakseen ulkonäkömuottiin.

Sosiaalinen media ja media ylipäänsä vaikuttavat suuresti nuorten ajatuksiin siitä, minkälainen pitäisi olla. Meidän kaikkien täytyisi ymmärtää, että somessa näytetään vain elämän ruusuisin puoli. Esimerkiksi instagramiin ei laiteta selfieitä väsyneestä naamasta likaisilla hiuksilla tai kuvia joissa omat virheet korostuvat. Myös aikuisten käytös lisää ulkonäköpaineita. Usein he valittavat peilin edessä kuinka he ovat liian lihavia tai nenä on liian iso. Kun he sen jälkeen sanovat nuorelle että hän on täydellinen juuri sellaisenaan, se ei kuulosta kovin uskottavalta. 

On paljon nuoria, joilla on huono itsetunto, eivätkä he sen takia välttämättä uskalla erottua massasta ja pukeutua omanlaiseen tyyliinsä. "Voinko laittaa näitä vaatteita kouluun, onko hame liian juhlava, sitä paitsi eihän kellään muullakaan oo ikinä hametta koulussa? Entäs tää paita, saako tämä minut näyttämään lihavalta? Hmm, kaikki pitää varmasti mua outona jos laitan nämä housut." Kuulostaako tutulta? Minulle ainaki nämä ovat melko tuttuja ajatuksia. Olen kuitenki huomannut, että kun on sitten laittanu ne vähän erikoisemmat vaatteet esimerkiksi kouluun, on tullu hyvä fiilis ja kaveritkin ovat huomioineet, että onpa kivat vaatteet. 

Itsetuntoa voisi parantaa ajattelemalla positiivisesti. Kukaan ei muodosta kuvaa ihmisestä pelkän ulkonäön perusteella, vaan esimerkiksi luonne, käytös ja olemus vaikuttavat erittäin paljon. Jos esimerkiksi koulussa olisi oppilas, jolla on supermahtavia vaatteita, ihanat hiukset ja joka on kaikin puolin täydellinen ulkonäöltään, ei häntä kuitenkaan välttämättä pidetä koulun suosituimpana oppilaana, jos hän ei käyttäydy ystävällisesti muita kohtaan. Muista, että ystävällinen, hauska ja toiset huomioon ottava ihminen voittaa sata nolla  hyvännäköisen mutta ilkeän ihmisen.

 Toivon että kaikki uskaltaisivat olla oma itsensä ja tykätä itsestään sellaisina kuin ovat. Etsitkö sinä itsestäsi hyviä puolia peilin edessä? Seuraavan kerran kun katsot peilistä, älä kiinnitä huomiota huonoihin puoliin. Ne voivat olla muiden mielestä hyviä puolia. Hyvä itsetunto näkyy olemuksessa ja saa sinut vaikuttamaan kiinnostavalta ihmiseltä. Ole ylpeästi oma itsesi!

- Jenni, 14-vuotta

Helsinki

Niinku tän postauksen otsikosta ja kuvista voitte päätelläkkin, mää olin vierailemassa tossa pari päivää sitten Helsingissä, pitkästä aikaa. Olin tällä reissulla mun ystävän Teijan kanssa ja oikeestaan koko tän matkan tarkotuksena oli vaan matkustaa kesätyöhaastatteluun. Koska kuitenki lähettiin torstaina jo 6.50 lähtevällä junalla kohti määränpäätämme, haastattelu oli vasta perjantaina päivällä, eikä matkakaan kestänyt ku sen suunilleen neljä ja puoli tuntia, oli meillä koko torstai aamupäivästä lähtien aikaa kierrellä kauppoja ja Helsinkiä ylipäänsä ja illasta viettää vielä aikaa Teijan ihanan kummiperheenkin luona, joka oli samalla meiän yöpaikkana. 

Voitte vaan kuvitella miten väsyneitä me oltiin sitten torstaina illalla edellisyön muutaman tunnin unien jälkeen ja koko päivän kestäneen kävelyurakan ja sen kovan hulinan jälkeen. :-D Noissa kuvissakin näkyy siis tästä syystä erittäinerittäin väsynyt tyttönen, jolla esimerkiks silmäpussit roikkuu huolestuttavan alhaalla, mutta joka kuitenkin väsystään huolimatta nautti ihan täysillä joka hetkestä ja eipä se hymykään hyytynyt oikeestaan missään vaiheessa!

Meiän reissun tavote täytty siinäkin mielessä, että perjantaina työhaastattelussa selvis, että saatiin molemmat samasta työpaikasta kesätöitä. Meiän ois siis tarkotus lähtä kaveriporukan kanssa kesäksi asumaan Helsinkiin, mutta saa nyt nähä mitä tää kesä tuo lopulta tullessaan. Ainakin yks työpaikka ois nyt tiedossa, että siinä mielessä näyttää aivan hyvältä! Reissun onnistuneeks teki myös se Helsingin kiertely (vaikka mulla ei ollutkaan yhtään ylimäärästä rahaa esimerkiks shoppailuun tai kahviloiden kiertämiseen, oli se kiertely siitäkin huolimatta superkivaa) ja parin ystävän tapaaminen siellä, joista toista en ollutkaan nähny pariin vuoteen ollenkaan! Oli niin ihana nähdä. <3 Muutenkin se, kun pääsi hetkeksi pois täältä omasta arjesta, teki kyllä oikeesti tosi hyvää, helsinkielämä ku on oikeesti aivan täysin erilaista ku täällä mun asuinpaikassa on ja oli kiva kokea taas vaihteeks tommosta erilaista meininkiä. 

Se on niin hassua, kun tosiaan siellä on joka asia niin erilaista ku täällä pohjosemmassa pikkukunnassa, että mulla ainakin tulee aina aluksi melkosena shokkina se elämäntyyli ja ympäristön vaihos ja tekis mieli paeta samantie kotimatkalle, mutta kun edes muutaman hetken siellä viettää, niin kotiinlähtiissä onkin jo semmonen olo, että apua ei en halua missään nimessä lähtä vielä pois.. Niinhän siinä kävi taas kerran, että haikein mielin lähettiin siis kotia kohti matkustamaan, nyyh! :'D

 Haha pakko muuten jakaa tässä välissä vielä mun tämän reissun opetus teillekkin, hehee. :-D Hankin tuossa pari viikkoa sitte uudet talvikengät, sellaset korolliset, ja aattelin, että no määpäs laitan ne sitte tonne reissulle jalkaan kun ne näyttää kivalta ja sopii siihen mun asuunkin jnejne ja siinä vaiheessa se idea tuntu oikeesti oikeen hyvältä. Valitettavasti vaan jo ihan alkureissusta sain huomata, että ehkä korkokengät ei vaan ookkaan maailman parhaat reissukengät, varsinkaan kun tarkotuksena on kävellä päivät pitkät paikasta toiseen.. Ja kun nää kengät on vielä niin uudet etteivät ollu ehtiny muotoutua kunnolla mun jaloille.

 Lopputuloshan oli sitten se, että reissun ollessa loppusuoralla mun jalat oli tullut niiiin kipeiksi ja rakkoja ja hiertymiä täyteen, että jokaikinen askel sattu aivan älyttömästi ja liikkuminen oli täyttä tuskaa. Auts. Tälläkin hetkellä pohdin, että miten ihmeessä selviän huomenna kävellen edes koululle asti, kun kengät jalassa kävely on vähintäänkin haastavaa jalkojen ollessa tossa kunnossa. :'D Tarinan opetus oli siis se, että jos oot lähössä paikkaan, jossa tiiät käveleväs tosi paljon, niin älä mieti sitä mitkä kengät näyttää kivoimmilta, vaan MUKAVIMMILTA! T. tyyppi, joka ei aio laittaa enään ikinä korkokenkiä paikkaan, jossa joutuu kävellä paljon.

 Tämän jalkojen kärsimyksen lisäksi oikeestaan ainut miinuspuoli tässä koko reissussa oli se, että jo lähtiissä olin melko kovassa flunssassa ja Helsingissä olo sitten vaan paheni ja toi mukanaan aika nuutuneen ja väsyneen olon. Kotiintulomatkalla olo oli jo sen verran kipeä, että matkustaminen oli tosi epämiellyttävää ja just tällä hetkellä kärsin kovimmasta flunssasta aikoihin, eikä helpotusta näy vaikka sairasteltu on jo reilun viikon verran, äääh. :/ Ääni on aivan kokonaan lähtenyt, kurkku on tosi kipeä, nenä vuotaa ja on tukossa vuorotellen, aivasteltua tulee suunilleen joka toinen minuutti, yskittää, päätä särkee, väsymys on suurta ja yleisvointi on suoraansanottuna surkea. Että semmonen paluu arkeen, apua. :-D Ja JO huomenna ois tosiaan äidinkielen kirjotukset edessä, kääääks! 

Nyt vaan kaikki peukut pystyyn, että selviän huomenna koululle kirjotuksiin asti ja suoriudun niistä kunnialla vaikka olo onkin vähän mitä on! Mutta vielä tähän loppuun pakko hehkuttaa, että olihan tuo meiän reissu silti kokonaisuudessaan aivan mainio, enkä missään nimessä sitä ois välistä jättäny vaikka oisinki tiennyt sen tätä kipeilyä pahentavan! Toivottavasti sitten viimestään kesällä pääsen tai päästään takasi nauttimaan siitä Helsingin vilinästä. 


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja nähdään taas! <3

Kauniin keväinen päivä on hyvä päivä retkeilylle

Viime päivien säät on ollut kyllä ihan huikeita! On ollu niin kivaa ulkoilla, kun aurinko paistaa, pieni pakkanen nipistelee poskia ja mieli on niin virkeä. Ainakin mää ite huomaan, että tuo aurinko ja lisääntynyt valon määrä vaikuttaa todellakin positiivisesti mielialaan ja sitä jaksaa tehä paljo enemmän juttuja, kuin jos ois vieläki aivan pimeetä ja vaikkapa sateista. Tuon ihanan sään innottamana lähettiinki tossa pari päivää sitten siskojen, pikkuveljen ja Bena-koiran (joka on kasvanut viime aikoina aivan älyttömästi, niinku varmasti kuvista näättekin! Ikäähän Benalla on vasta 5kk, joten ihan pentuhan se vielä on, mutta koon puolesta menis kyllä jo aikuisesta koirasta! :-D) kanssa vähän retkeilemään läheisille mehtäpoluille ja ainakin tuolla viimesenä mainitulla poitsulla energiaa riitti aivan järjettömästi, välillä vähän liiankin kanssa, haha. Mutta olihan meillä muillakin hauskaa ja oli kivaa saada nauttia pitkästä aikaa yhdessä ihan kunnolla tuosta ulkoilmasta ja ihanasta luonnosta!

Jos vaan suinkaan kykenette, niin menkää tyypit luontoon tai edes hetkeksi ulos haukkaamaan raitista ilmaa! Se todellakin piristää ja ainakin itelläni mieli niiin lepää kun ympärillä on pelkkää luonnon hiljasuutta ja kauneutta, ihan parasta. <3

Little sister tag

Heips! Tänään ois vuorossa mun ja mun pikkusiskon little sister tag, joka taitaakin olla aivan mun eka tämmönen haaste blogissa. Mun vastaukset näkyy kohdassa Sini ja pikkusiskon vastaukset Jenni- nimen jälkeen. Kommentit toisen vastauksiin on suluissa vastauksen perässä ja sielläkin näkyy nää meiän nimet omilla väreillä varusteittuna, niin pysytte perässä siinä, kumpi puhuu mitäkin. Ja pahoittelut jo näin alkuun, että tän postauksen kuvista suurin osa tulee oleen erittäinerittäin huonolaatusia ja yhtä pikselimössöä, kiitos pikkusiskon kännykän, mutta koska meistä toinen on ollu tyyliin aina kameran takana kun toinen on ollut sielä eessä niin saa nyt nuo kuvat kelvata parempien puutteessa. :-D Alotetaampas sitte!


Minkä ikäisiä ootte? 

Sini: Mää oon 18 vuotta, täytän loppuvuodesta 19. 

Jenni: Mää täytän kesällä 15.

Lempinimet toiselle?

Sini: Mää oon keksiny tässä vuosien varrella Jennille vaikka minkämoisia lempinimiä, tässä pari esimerkkiä niistä: Nenne, Jensku, Jepa, Hattu.

Jenni: Ainaki Sinttu, Sipa, Sortsi ja Sinsku.

Lempikarkki?

Sini: Jennin lempikarkkeja on irtokarkit ja suklaa..? (Jenni: Joo, oikeen meni:D)

Jenni: Sinin lempikarkkeja on irtokarkit ja niistä varsinki hedelmäiset ja suklaiset karkit.  (Sini: Jepp, niin on! )

 Lempieläimet?

Sini: Jennin lempieläimiä on koirat. (Jenni: Ehottomasti!)

Jenni: Sininki lempieläin on koira. (Sini: Todellakin! *sydänsilmä emoji)

Lempiväri?

Sini: Nyt mulla ei oo kyllä mitään hajua tästä.. Punainen, vaaleanpunainen..? (Jenni: En oikeestaan itekkään tiiä, ehkä just joku vaaleanpunanen.)

Jenni: Oiskohan Sinillä joku tummansininen, en kyllä oo yhtään varma. (Sini: Mullakaan ei oo mitään tiettyä lempiväriä, mutta varsinkin pienenä tykkäsin sinisestä ihan hirveesti, se siis on ainaki yks mun lemppariväreistä. )

Lempiruoka?

Sini: Jennin lempiruokaa on ehkä kotitekonen pitsa, hirvikäristys tai lasagne.. apua en mee kyllä takuuseen tästä(kään)!  (Jenni: Tosi vaikia sanoo vaan yks, mutta itetehty pizza on kyllä yks lemppareista.)

Jenni: Sinin lempiruokaa vois olla ehkä lasange tai kanasalaatti. (Sini: Jepp! Lisäks tortillat on yhtiä aivan lemppariruokia)

Silmien & hiuksien värit?

Sini: Jennillä on ruskeat hiukset ja no ne silmät on nykyään vähä hankalasti määriteltävät, mää nimittäin nään niissä ainakin ruskeaa, vihreää ja vähän keltastaki. :'D 

Jenni: Sinillä on tummanruskeat hiukset ja sitte ihanat, suklaanruskeat silmät. :-)

Mikä on siskosi kengänkoko?

Sini: Luulisin, että Jennin kengänkoko on noin 37, vähän kengistä riippuen joskus ehkä myös 36 tai 38. (Jenni: Joo on)

Jenni: Sinin kengänkoko on suunilleen 37. (Sini: Jeps, niin on.)

Mitä yhteistä teissä on?

Sini: Meissä on yhteistä melko samankaltainen luonne: ollaan molemmat yhtä tulisia temperamentiltaan, mutta kuitenkin samaan aikaan myös herkkiä hassuttelijoita. Ulkonäöltäänkin me ollaan saatu kuulla usein näyttävämme samalta, ja no onhan meillä kummallakin ainakin ruskeat hiukset ja silmät, että jotain yhteistä määkin meissä nään. :-D Lisäks meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja ollaan kummatkin semmosia herkkusuita..

Jenni: Meillä on samanlainen huumorintaju ja ymmärretään monesti toisia pelkästä vilkaisusta. Ollaan molemmat myös vähän ujoja, tosin Sini on kyllä mua rohkeampi. Meitä sanotaan monesti myös samannäkösiksi ulkonäöltä.

Mitä teette mielellänne yhdessä?

Sini: Käyään kuvaamassa, urheillaan, kierrellään kirppareita, vieraillaan kirjastossa ja luetaan kirjoja tai kirjotetaan tarinoita ja no vietetään vaan aikaa yhessä esim meiän yhteisellä sängyllä lueskellen, sometellen tai herkutellen :-D

Jenni: Me käyään kiertelemässä kirppareita ja shoppailemassa, pelataan säbää ja futista, lenkkeillään, luetaan tai kirjotetaan ja ollaan vaan yhessä kotona ja jutellaan.

Kuvaa toista yhdellä sanalla?

Sini: Äääh yks sana ei kyllä riitä mitenkään kuvaamaan Jenniä, mutta jos tosiaan täytyy vaan sillä yhellä ja ainoalla sanalla kuvata, niin sanon, että Jenni on hyväsydäminen.

Jenni: Yhdellä sanalla on tosi vaikea kuvailla, mutta ainakin Sini on toiset huomioon ottava.

Mikä ärsyttää toisessa?

Sini: Hmmh no esimerkiksi se, kun Jenni lukee vaikkapa kirjaa ja puhun sille vaikka kuinka kauan aivan innoissaan jotain ja se ei kuuntelekkaan yhtään, haha. Välillä myös näin huonekavereina se toisen levittämä tavaramäärä ärsyttää.. x) 

Jenni: Ainakin se, kun Sini haluaa illalla tehdä meijän huoneessa läksyjä tai lukea eikä haluais lopettaa ollenkaan. Varsinkin nyt kun Sinillä on lukuloma mutta mulla koulua niin hän haluais valvoa pitempään kuin minä. Myös se on välillä ärsyttävää kun Sini vastaa mulle myöntävästi johonki asiaan ja kysyy hetken päästä että mitä kysyitkään. :-D

 Mikä on parasta toisissanne?

Sini: Jennissä parasta on hyväsydämisyys, pyyteetön auttaminen, sinnikkyys ja semmonen innokkuus kaikkia asioita kohtaan. Jennissä on parasta myös se, miten hänen kanssa voi aina hassutella ja keksiä kaikkia hauskoja ideoita, joita sitte yhessä toteutellaan.

Jenni: Sinissä on parasta positiivinen asenne ja nauravaisuus, asioihin tarttuminen täysillä ja sisukkuus. Sini puolustaa pienempiä ja on oikeudenmukainen. 

Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Sini: Jenni ei pidä siitä, jos häirihen esimerkiks juttelemalla kaikkia turhanpäivästä sillon ku hän haluais keskittyä johonki muuhun. :-D Tai jos illalla sängyssä (me siis nukutaan yhessä semmosessa parisängyssä) silleen niiskutan hirveesti, niin se ottaa Jenniä päähän kun hän ei saa sitte nukuttua, heh. Ja kun oleskellaan päivällä kummatki siinä sängynpäällä ja jos kosken Jenniä mun jaloilla tai tungen ne vaikka syliin, niin se saa ärsytyskäyrät nousemaan x)  (Jenni: hah, oot oikeessa!:-D)

Jenni: Sini ei tykkää siitä, kun hän on kuulokkeet korvilla ja joutuu ottamaan ne pois mun höpöttäessä jotain turhaa. :D Sini ei pidä myöskään siitä, kun usein oon niin keskittynyt lukemiseen tai pianonsoittoon, että en vastaa sille vaikka se miten paljo yrittäis saada mun huomiota. (Sini: Voi ei, tuo on kyllä aivan totta, niin tuttuja tilanteita! :'D)

Joku muisto yhdessä lapsuudesta?

Sini: Kun oltiin molemmat jotain alakouluikäsiä ja nukuttiin eri huoneissa, niin Jenni hiippaili aina iltasin mun huoneeseen ja silitteli mun hiuksia, jotta saisin paremmin unen. Ja toisinaan hän silitteli niitä hiuksia niin kauan, että onnellisesti nukahdin. :-D En kestä, ihana pikkusisko.

Jenni: Muutama vuosi sitten kesällä olin aina käynyt vaan autolla perheen kanssa uimassa muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla järvellä. Kun pääsin sitte Sinin kans kahestaan pyörillä uimaan, olin niin innoissani!:-D Sen jälkeen käytiinkin tosi usein yhessä pyörällä uimassa.

Outo fakta toisesta?

Sini: En tiiä onko tää mikään sinänsä hirveen outo juttu, mutta mua hämmästyttää kerta toisensa jälkeen se, miten Jenni saa oikeesti aina kiitettäviä numeroita kokeista, vaikka ei lukis tai valmistautus siihen kokeeseen mitenkään. (Vähän kateellinen vaan! :-D)  

Jenni: Sinillä pitää olla aina kaks tyynyä yöllä, toinen pään alla ja toinen halityynynä kainalossa. (Sini: Apua, säähän paljastelet! Hehee.)

Jos sinun pitäisi/saisit käyttää 100e toiseen,mitä ostaisit?

Sini: Ostaisin jotain liikuntaan liittyviä juttuja, ja vähän herkkujakin, heh. Tai jotain vaatteita!

Jenni:  Ostaisin uudet kuulokkeet ja junalipun Helsinkiin, koska Sini haluais päästä käymään siellä. 

Jos leipoisitte toisillenne synttärikakun, millainen se olisi?

Sini: Leipoisin Jennille semmosen oikeen suklaisen kakun, jonka koristelisin sitte suurella määrällä karkkia. ( Jenni: Nam, leipoisit kyllä ihan oikeanlaisen kakun!:-D)

Jenni: Sinillä on aika sama maku kuin mulla, eli leipoisin suklaakakun ja paaaljo karkkia päälle. :D (Sini: Kuulostaa erittäin hyvältä!)

Kummalla on/oli parempi keskiarvo?

Sini: Hmmh no sanoisin, että aikalailla samantasoset keskiarvot meillä on ollu ainaki yläasteella molemmilla. Tän hetkisestä tilanteesta en ees osaa sanoa, koska en oo lukioaikana pahemmin mun keskiarvoa seurannu.

Jenni: Suunilleen samat keskiarvot meillä on, jos vertaa Sinin ylä-asteen keskiarvoja mun nykyisiin.

 Kumpi on sivistyneempi?

Sini: Haha minä tietenki! No ei vaan, musta Jenni on varsinki ikäisekseen tosi sivistyny ja tietää monia semmosia "hienoja" sanoja, joita määkään en välttämättä tiiä! :-D Toki mää lukion käyneenä oon oppinu siellä asioita, joita Jenni ei vielä tiiä, mutta oikeen sivistyny tyyppi hänkin jo nuoremmasta iästään huolimatta kuitenki on.

Jenni: Just niinku Sini sano, niin me molemmat tiietään asioita joita toinen ei välttämättä tiedä.  Varmaan Sini kuitenki vie voiton. :D

Kumpi suuttuu herkemmin?

Sini: Jenni! Heh.

Jenni: Eiku Sini ehottomasti!:D 

Kumpi lukee enemmän kirjoja?

Sini: Me luetaan suunilleen yhtä paljon, kummatkin siis erittäin runsaasti. :-D Välillä on kyllä aikoja, jollon en ite esimerkiks ehi lukia niin paljoa ja sillon Jenni vie kyllä voiton tässä skabassa, mutta kun on vaan taas aikaa niin kirin sitte kiinni, haha.

Jenni: Aikalailla yhtäpaljon luetaan, vaikka se riippuu kiireistä ja muista menoista. Joskus saattaa mennä monta kirjaa päivässä ja joskus taas voi olla parinki viikon tauko.

Kummalla on isompi huone?

Sini ja Jenni: Yhtä suuri, tai ehkä paremmin sanottuna pieni. :-D Ollaan siis huonekämppiksiä.

13. Onko poikaystävää?

Sini: Eeip ole.

Jenni: Ei ole.

Viimeisin whatsapp viestinne?

Sini:  Mun viimenen viesti Jennille on "Nikukko" :'D Taisin siinä yrittää kysellä joko Jenni nukkuu kun olin yks ilta aika myöhään tulossa jostakin kotiin.

Jenni: Mun viimesin viesti Sinille on "E :/"

 Jos siskosi keräilisi jotain, mitä se luultavasti olisi?

Sini: Mää oon ehkä Jenniä enemmän semmonen hamstraaja, joten voisin kuvitella, että jos Jenni jotain keräilis, niin se ei ois mitään turhaa. Jenni vois keräillä esimerkiks jotain astiastoa, tiettyjä kirjoja tms. (Jenni: Varmaan joskus vanhempana saattaisin keräillä jotain astioita, vaikka nyt ei ihan ekana tulis mieleen.)

Jenni:  Luulisin, että jos Sini jotain keräilis, niin se ois jotain söpöä, ehkä sisustukseen liittyvää. Sini vois myös keräillä kirjasarjoja.  (Sini: Joo hyvin mahollista, kaikki söpö vetää mua puoleensa! :-D)

 Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Sini: Jenni vois syödä päivittäin kyllästymättä ruisleipää, riisikakkuja, sipsiä ja joulutorttuja. ( Jenni: Totta! )

Jenni: Sini vois syödä päivittäin kyllästymättä banaania, ruisleipää, jauhelihapasteijoita ja mun tekemiä sämpylöitä. :-D (Sini: Oih, jauhelihapasteijat.......<3)

Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?

Sini: Jenni viettää mielellään monia tunteja kirjan, liikunnan tai pianonsoiton parissa. 

Jenni: Sini monesti lukee tai kirjottaa monta tuntia päivässä, jos ei oo ihan lähipäivinä kirjotukset tulossa.  Sini viettää myös kuvien ottamisen parissa monia tunteja.

Mikä on hänen uusin villityksensä?

Sini: Tää ei oo mikään ihan uus villitys, kun piano tuli meille kuitenki jo viime kesän lopussa, mutta Jenni on aivan rakastunu pianonsoittoon ja tekeekin sitä niin monta kertaa päivässä. Tätä uudempi villitys vois kuitenki olla esimerkiks kahvakuulatreenit.  

Jenni: Sini on alkanu juomaan paljon esim. inkivääri- ja pakuriteetä, vaikka hän ei muusta teestä kovin tykkääkkään, koska ne auttaa flunssaan jota Sinillä on ollu usein nyt lähiaikoina.

Millainen on siskosi kotilook?

Sini: Vähän vaihteleva, mutta yleensä Jennillä on kotona päällä tosi rennot vaatteet, esim. colitsihousut tai legginsit ja joku rento paita plus toisinaan villasukat. Jennin kotilook on mun mielestä usein tosi semmonen hipihtävät tai boheemi ja se näyttää musta oikeesti kivalta! :-D  ( Jenni: Ihan minulta kuulostaa, haha.)

Jenni: Sinilläki vaihtelee päivittäin, mutta jotkut rennot collarit ja huppari on varmaan ne lemppari kotivaatteet. Toisinaan se saattaa olla yöpaidassaki pitkälle päivään jos ei oo mitään menoa. (Sini: Yepp, yökkärissä hengailu on just kivaa!)

Mistä asioista riitelette?

Sini: Me enemmänki kinastellaan ku riidellään, enkä muista, että meillä ois ollu ainakaan montaa kertaa mitään suuria riitoja. Niitä pikkukinoja taas on melkein päivittäin, kiitos juuri meiän tulisten luonteiden, mutta toisaalta me kummatkin ollaan ihan tosi nopeesti leppyviä, joten ei olla ikinä toisille vihasia ku ihan pienen hetken. Ja nää kinat saattaa liittyä melkeen mihin aiheeseen vaan, esim. huoneen sotkusuuteen tai toisen sanomisiin ja tekemisiin.

Jenni: Meillä ei oikeestaan tuu isompia riitoja, mutta jotain pikku kinoja tulee esimerkiks jos toisella on  vaatteita/tavaroita lattialla.

 Lainaatteko toisillenne vaatteittanne?

Sini: Lainataan oikeestaan tosi paljonkin, ihan molemmin puolin. Me ollaan suunilleen saman kokosia, niin voidaan lainata oikeestaan ihan mitä vaan vaatteita toisillemme tai toisiltamme!

Jenni: Lainataan varsinki nykyään aika paljon molemmat toisilta vaatteita.

Semmosia kysymyksiä tällä kertaa, voisin itse asiassa toteuttaa jossakin vaiheessa samalla idealla postauksen mun isosiskojen tai ainakin jomman kumman kanssa, koska tätä oli oikeesti hauska toteuttaa! :-D Toivottavasti piditte!