Penkkarit 2017

16.2.2017 oli kyllä ikimuistosin päivä hetkeen, nimittäin tuo päivä piti sisällään meiän abejen penkkarit. Ja voin sanoa, että semmonen päivä tuo 16.2 oli, että kun sitä näin jälkeenpäin ajattelee, niin pistää kyllä hymyilyttämään ja kovasti. Ihana päivä, niin ihana. <3 Mua etukäteen vähä jännitti, että millaset mun fiilikset tuona päivänä on, koska ainakin kaikki minut tuntevat tietää että oon ihan älyttömän herkkä, joten jo ajatuskin vikasta lukion koulupäivästä herätti mussa aikamoisen tunteiden sekamelskan; toisaalta se ajatus tuo niin hirveen hyvän ja helpottuneen fiiliksen mutta samaan aikaan myös tosi haikeen ja semmosen lopullisen olon. Tuona penkkaripäivänä tuosta haikeudesta ei onneksi ollu tietoakaan, vaan fiilikset oli mulla ja kaikilla muillaki niin katossa! Oikeesti en kestä, mua vaan hymyilyttää niin paljon kun mietin sitä vapauden ja onnen tunnetta, jotka kulki koko päivän mukana ja teki mun ympärille semmosen onnenkuplan, mikä vielä nukkumaanmennessäki lämmitti mun sydäntä ja jälleen kerran, sai mut hymyilemään. 

Kaikista parasta tossa päivässä oli se riemu, mitä saatiin nähä lähes jokaisen tyypin, niin pienen ku vähä isommanki, kasvoilla, kun käytiin vierailulla heiän luona. Ne suloiset vanhukset, jotka meille iloisesti heilutteli kättä kun oltiin rekka-ajelulla. Ne pienet eskarilaiset, jotka oli aivan supermielissään siitä, kun saivat edes pari karkkia ja sydämen poskeensa. Voi vitsit. <3 Myös se riemu, jota me ite koettiin kierrellessä kouluja, pitäessä abigaalaa ja ajellessa kylää ympäri, se oli ihan parasta! Ihan tosi siistiä oli myös se yhteishenki ja yhteisöllisyys, mikä meiän abejen kesken oli. Eipä tuu oikeestaan mieleen mitään muuta hetkeä näiden kolmen vuoden aikana, millon oltas oltu yhtä tiivis porukka ja oikeesti kaikki niin mukana jossain jutussa, ku tuona päivänä oltiin. 

Ihana ihana ihana päivä. Ei tässä enää oikeen muuta näköjään osaakkaan sanoa. :-D Niin paljon jäi käteen hyviä muistoja ja iloisia hetkiä, joita on mukava muistella sitten joskus vuosienki päästä. Ja ennen kaikkea jäi semmonen olo, että just tähän päivään oli hyvä lopettaa lukio. (Tai siis lukiossa opiskelu, onhan tässä vielä tentit ja kirjotukset selätettävänä, mutta koulunpenkkejä me ei tulla enään muuten kuluttamaan..) Edelleenkin tuntuu kyllä ihan hullulta, että sinne kouluun ei oikeesti enää tarvi mennä. Että nyt sitä ollaan lukulomalla ja pian jo kirjotuksissa. Ja sitte ylioppilaita. Haha, hui. 

Miten muiden abejen penkkarit meni? Millaset fiilikset teillä on siitä, että pian on lukio kokonaan ohi?

Metsän neito

Malli: Jenni

Oon aivan häikäistynyt tästä tyypistä, hän on niiin upea. <3 Oon myös erittäin hämmentynyt siitä tosiasiasta, että mulla on enään KAKSI päivää lukiota, apua! Kevään kirjotukset on mun osalta alkanu viime viikon perjantaina äikän tekstitaidolla ja jäljellä on näiden kahen koulupäivän jälkeen (joista toinen sisältää meille potkiaiset, joten aivan perus koulupäiviä enää jälellä yks, whaat!) enää muutamia tenttejä, penkkarit ja tietysti kevään loputkin kirjoitukset lukuloman jälkeen. Ihan hullua, en voi oikeesti käsittää!

Muita abeja, joita kauhistuttaa tai hämmästyttää tää lukion ihan yhtäkkinen loppuminen?! :'D Kertokaa myös ihmeessä, mikä noista kuvista on teiän lemppari!

Bloggaajan yksityisyys, missä raja kulkee?

Oon kirjottanu blogia kohta 5 vuotta (!!) ja sinä aikana on tullut kyllä pohdittua monen monta kertaa omaa yksityisyyttä ja sitä, missä se raja kulkee. Mihin se raja pitäis tai kannattaiskaan vetää, kun tekee kuitenkin juttua, jota oikeestaan kuka tahansa pystyy seuraamaan sivusta, millon tahansa ja missä tahansa? Tokihan näitä yksityisyysjuttuja tuli mietittyä jo ennen blogin perustamista, mutta oikeestaan vasta jonkin ajan kuluttua blogin perustamisesta sitä alko ihan tosissaan pohtimaan tän asian eri puolia ja sitä, mihin sen linjan jatkossa vetäis.

 Mun nykyinen linjaus tän asian suhteen on kyllä muuttunu niistä aivan ensimmäisistä vuosista melko radikaalistikkin, koska vasta näin vähän vanhemmalla iällä koko asiaa on osannu oikeesti pohtia ja miettiä eri kantilta ja ehkä ymmärtääkki enemmän niitä mahollisia seurauksia, mitä tästä linjauksesta vois johtua, olipa se mihin suuntaan tahansa viety. Mulle yksityisyys on tärkeää. Ajatuskin siitä, että tuntemattomat ihmiset tietäis niistä mun kaikista henkilökohtaisimmistakin asioista yhtä paljon tai enemmänki kuin edes kaikki mulle läheisimmät ja minut oikeesti tuntevat ihmiset, se tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta. Haluan jakaa tänne vaan niitä asioita, joita voisin kasvotustenkin kertoa kelle tahansa, missä tahansa. Toinen asia, josta oon tarkka, on mun perhe ja ystävät sekä ihmissuhteet ylipäänsä. Haluan pitää näihin ihmisiin liittyvät asiat mahollisimman poissa blogista, mutta jos joskus mainihenki heistä jotain tai laitan vaikka kuvia, on luvat tietysti kysytty ja suostumus siihen saatu.

En voi myöskään kieltää, etteikö tää yksityisyyden melko tarkka varjelu johtuis osittain siitäkin, kuinka tiiän, että henkilökohtaisten asioiden kirjoittelu tuo varsin usein mukanaan ainakin jonkinlaista vihapuhetta ja ilkeilyä, juoruilua tai muuten vaan niiden blogissa julkaistujen asioiden levittelyä ympäriinsä ei niin ystävällisellä- tavalla, sekä ennakko-käsitysten muodostamista vaan näiden kuultujen tai luettujen juttujen vuoksi, ilman että edes henkilökohtaisesti tunnetaan. Erityisesti ku asuu tämmösessä viidentuhannen asukkaan pikkupaikkakunnalla, jutut liikkuu usein vähän turhankin vauhdikkaasti, joten tää asuinpaikkakin on siis jollakin tapaa syynä siihen, miks haluan pohtia tätä yksityisyysjuttua oikeesti niin tarkasti. Omien henkilökohtaisten asioiden avaaminen antais niin hyvän aseen ja mahdollisuuden ihmisille, jotka haluaa mulle tai mun läheisille pahaa tai muuten vaan tykkää aiheuttaa muille ihmisille pahaa mieltä. Vaikka tosi hyvin tiedostanki sen, että blogia julkisesti kirjottavana on ihan tavallista joutua toisinaan alttiiksi kritiikille tai tiettyjen anonyyminä esiintyvien ihmisten "uhriksi", eikä näitä juttuja sais ottaa itteensä millään tavalla vaan jättää se palaute aivan omaan arvoonsa, en jaksa millään uskoa, että tosissani siihen pystyisin. Jos se siis ois päivittäistä tai edes viikottaista. Ihan samalla tavalla nekin sanat sattuu, tulivatpa ne sitten jonkun nimettömän kirjoittajan toimesta vai jonkun muun.

Oon siis muuttanu tarkotuksella mun blogia siihen suuntaan, että saisin mun yksityisyyttä varjeltua vielä aiempaakin enemmän. Ennen mulle tuli välillä semmonen tunne, että kunpa mulla ois vielä enemmän lukijoita ja saisin vaikkapa enemmän kommentteja, kaipasin siis jollakin tavalla suurempaa suosiota. Kun kuitenkin nyt ajattelen, haluaisinko blogin, jolla on tuhansia seuraajia ja runsaasti kommentointia ja esimerkiks yhteistöitä vai tämän blogin, jolla on vähän reilu puolitoistasataa rekisteröitynyttä lukijaa, kommentteja nykyään semmonen ehkä noin 3-10 per postaus, toki vähän postauksesta riippuen, ja ei yhteistöitä ollenkaan, valihtisin tän jälkimmäisen. Yhtään ees harkihtematta, oikeesti. Jos haluaisin blogin olevan mun työtä, valinta ois varmasti toisenlainen ja tavotteet korkeella, mutta koska tää on vaan mulle rakas harrastus, oon enemmänkö kiitollinen siitä, että saan tehä tätä just omaan tahtiini, postasta millon vaan ja mistä vaan. Saan vaikuttaa ite kaikkeen sisältöön ja päättää, kuinka paljon ja mistä asioistani kerron.

Mutta toisaalta, vaikka mun blogia ei montaa sataa tai tuhatta seuraajaa luekkaan, ymmärrän sen, että kuitenkin minäkin blogin pitäjänä oon tietyllä tavalla koko ajan julkisesti esillä. Kuka tahansa voi nähä kaiken, mitä blogiin tuotan ja pahimmassa tapauksessa käyttää sitä tuotosta väärään tarkotukseen tai esimerkiksi mua vastaan vääristäen ja muutellen sitä mun tarkottamaa sanomaa. Siks täytyykin oikeesti olla tarkka siitä, mitä sanoo ja miten kirjottaa, ettei semmosia turhia väärinkäsityksiä pääsis syntyyn ja ettei näitä kirjotuksia vois alkaa käyttää mua vastaan. Oon niin monet kerrat miettiny että haluanko mää ihan oikeesti olla näin blogin kautta näytillä. En vaan kerta kaikkiaan oo sitä tyyppiä, joka on ekana laukomassa mielipiteitään tai seisoo vahvana ottamassa vastaan sitä kritiikkiä ja puheita, joille kirjotuksillaan mahollisesti altistuu. Kun blogia kirjottavana sitä on just ite sen kaiken arvostelun kohteena, ei kukaan muu. Joskus sitä onki tosissaan miettiny, oisko ollu parempi ja helpompi, jos oisin alottanut sillon aikoinaan bloggaamaan niin sanotusti anonyyminä, niin ois välttyny monelta asialta, mikä on tässä vuosien varrella ahdistanut tai ärsyttänyt, näin omalla nimellä kirjottaessa. Toki aina ois mahdollisuus laittaa blogi vaikka salaiseks ja kutsua sinne vaan ne tietyt ihmiset lukemaan mun blogia, ja tätä oon oikeesti muutaman kerran tosissaan pohtinutki, mutta kuitenkin musta tuntuu että loppupeleissä se veis tästä jutusta liian paljon sitä jotain pois. Kun musta yhtiä bloggauksen parhaita puolia on kuitenkin se, että saan kommunikoida muiden bloggaajien kanssa oman blogin välityksellä ja muutenkin jutella monien tyyppien kans tai tutustuakki heihin ihan vaan blogin ansiosta.

Enkä mää voi just missään nimessä kieltää, etteikö tää pian 5-vuotinen taival blogimaailmassa ois antanutkin mulle aivan hirveesti. Niin uusien ihmissuhteiden muodossa, ku oman kirjotus- ja valokuvaustaidonkin kehittymisenä. Ilman blogia ois mulla jääny tutustuminen väliin monen nykyään tosi tärkeen ystävän kanssa ja monet ihanat kommentit, palautteet ja keskustelut käymättä erilaisten ihmisten kanssa. Mutta se pointti ehkä olikin enemmänki siinä, että en tahtois ihmisten ajattelevan musta vaan silleen bloggaaja-Sininä, joka vaikuttaa blogin perusteella siltä ja tuolta ja joka on kertonu elämästään tätä ja tuota. Haluaisin uusiin ihmisiin tutustuessani alottaa sillä tavalla puhtaalta pöydältä, että saisin mahdollisuuden näyttää kuka mää oikeesti oon. Haluan antaa muille ihmisille mahdollisuuden tutustua muhun aidosti, eikä vaan niin että esimerkiks just mun blogin kautta elämääni tulleet tyypit kertoo itestään kaikenlaista, mutta tyytyykin mun kohalla vaan niihin ennakkokäsityksiin ja tietoihin, joita on musta mun blogin lukijana saanu. Blogi(ssa) kun on loppujen lopuks vaan niin pieni osa mun elämää, tää on vaan yks osa mua, muiden osien joukossa. 

Minä, Sini, oon tyyppi, joka rakastaa kirjottaa, valokuvata ja ylipäänsä blogata, mutta se Sini, joka täällä blogissa näkyy ei oo "koko totuus". En mää jaa itestäni tai elämästäni täällä ku aivan pienen murto-osan, joten on paljon asioita, joita mun blogin lukijat ei musta tiiä eikä tuu koskaan tietämäänkään, ellei tosielämässä tutustuta. Vaikka tokihan tää pienikin osa, mitä tänne blogiin jaan, on just mua, sillä en mää esitä olevani kukaan tai mitään muuta, ku oikeesti oon. Tekstit, kuvat, kommentit, ihan kaikki, ne kaikki kertoo musta jotain. Mutta ei kaikkea, mussa on niin paljon muutakin ku vaan tää blogi-Sini. Musta ei siis missään nimessä oo millään tavalla ärsyttävää, jos joku tyyppi tulee kertomaan mulle, että muhun ois kiva tutustua tai että vaikutan blogin perusteella hyvältä tyypiltä tms. vaan oon todellakin aina avoin uusille ihmissuhteille ja tutustumaan ihmisiin, olipa se sitte blogin kautta tai jotenkin muuten! Haluaisin vaan sitten, jos ja kun tutustutaan jonkun ihmisen kanssa, että saisin itekki alottaa siltä puhtaalta pöydältä. Että saisin oikeesti jakaa itestäni niin paljon muutakin sen lisäksi, mitä täältä blogista teille välittyy.

Ehkä tää yksityisyyden tarkka varjelu ja ittensä osittainen "piilottelu" saattaa jonkun lukijan korviin kuulostaa vähän hassulta ja ylireagoinnilta, mutta uskokaa pois, varmasti lähes jokainen muukin bloggaaja on joutunu kamppailemaan näiden yksityisyysasioiden kanssa tai ainakin pohtimaan vakavasti, mihin sen rajan vetää ja kuinka paljon itestään antaa koko maailmalle. On ihmisiä, jotka kirjottaa blogia työkseen, joten tällön he on vähän niinku väkisinki valokeilassa kokoajan ja luultavasti jakaakin lukijoille paljon enemmän itestään ja elämästään ku esimerkiks minä. On ihmisiä, joista on aivan ok kertoa blogissaan niistä henkilökohtasimmistaki jutuista ja olla avoin kaikista elämän osa-alueista. Ja se on mustakin oikeen hyväksyttävää ja okei. En mää tällä tekstillä oo ketään tuomitsemassa, koska ymmärrän, että jokaisella on oma tapansa ja syynsä toimia ja että jokainen tekee just niinku parhaakseen näkee. Tässä oli vaan mun tarinan siitä, miten tähän nykyiseen tilanteeseen on päädytty yksityisyyden suhteen ja miksi. Ja just nyt bloggaaminen tuntuu yksinkertasesti aivan hirveen hyvältä, kun on vihdoin itellä sekä tämän tekstin jälkeen varmasti mun lukijoillakin selvät sävelet siitä, missä se mun raja kulkee.

Mää oon siis ite päätyny blogini kanssa vetämään melko tiukan ja selkeän rajan yksityisyyden ja blogin välille ja pidän sitä omaa yksityisyyttäni kovasti arvossa. Mutta mites te muut bloggaajat, missä se raja kulkee teillä?

Miten kaunis on tämä metsä

Katso ystäväni, miten kaunis on tämä metsä. Miten puut kurottavat kohti taivasta ainiaan, kuin aurinkoa koskettaakseen. Katso ystäväni, miten orava leikkii piilossansa, vain hännänpää on näkyvillä. Miten lumi hohtaa kulkijalleen, peittää pimeyden jälleen alleen.. Katsothan, ystäväni?

Kuuntele ystäväni, miten iloisesti linnut laulavat, vaikka kylmyys iskee pedon lailla kiinni. Kuuntele ystäväni, miten tuuli hiljaa humisee ja jostain kaukaa haukku kaikuu, ehkä kaipauksesta luonnon helmaan. Miten hiljaista, ainutlaatuista.. Kuuntelethan, ystäväni?

Tunne ystäväni, tämä luonnon loputon rauha, joka sydämeeni metsässä hiipii. Tunne ystäväni, miten valo pimeyden voittaa, kovin paljon antaa kulkijalleen. Miten luonnon valta otteen saa, murheen, huolen pois haihduttaa.. Tunnethan sen, ystäväni?

-Sini


Ps. Ainakin tuo mun mallina tänään toiminu tyyppi näkee, kuulee ja tuntee tuon kaiken, hän on nimittäin niiiin rakastunut luontoon. Ihana poitsu. <3

Viistoista tämän hetken lemppariaforismia

1. "Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia;
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys."
— Ivan Turgenjev


2. "Eteenpäin pääsemisen salaisuus on aloittaminen. Aloittamisen salaisuus on ylivoimaisten tehtävien pilkkominen pienemmiksi ja hallittaviksi tehtäviksi ja aloittaminen ensimmäisestä."
— Mark Twain

3. "Jos pidämme toisella kädellä kiinni menneisyydestä, siitä tutusta ja turvallisesta, emme pääse mihinkään. Uusi ei koskaan tule eikä elämä virtaa. Silloin tulevaisuus on aina vain lisää menneisyyttä."
— Tommy Hellsten


4. "Älä anna menneisyyden määritellä sinua. Se oli vain oppitunti, ei elinkautinen tuomio."
-Tuntematon


5. "Ensimmäinen askel johonkin suuntaan on myös aina päätös ettet aio jäädä siihen missä olet."
— John Pierpont Morgan

6. "Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen selkäänsä kasva siipiä."

— Niko Kazantakis

7. "Huolehdi vähemmän siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, ja enemmän siitä, mitä sinä ajattelet muista."

— Fay Weldon

8. "Älä anna periksi, jos teet jotakin, jota haluat tehdä. Rakkaus ja inspiraatio eivät voi johtaa harhaan."

— Ella Fitzgerald

9. "Ainoa seikka, joka estää sinua olemasta ainutlaatuinen on se, että annat ympäristöllesi luvan vakuuttaa asian olevan niin."

— Seth Godin

10. "Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta uudelleen, eikä koskaan ole liian myöhäistä olla onnellinen." —Jane Fonda

11. "Rakasta itseäsi tarpeeksi asettaaksesi rajoja. Aikasi ja voimasi ovat arvokkaita. Saat itse valita kuinka käytät ne. Sinä opetat muita kuinka sinua tulee kohdella päättämällä mitä hyväksyt ja mitä et."

— Anna Taylor

12. "Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, jotka heidän mielestään pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä."— Kathleen Winsor


13. "Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä — vaikkapa se olisit sinä itse."
— Tony Pettito


14. "Ei ole onnea ilman vapautta eikä vapautta ilman rohkeutta."

—Perikles


15. "Lakkaa katumasta eilistä, 
kieltäydy pelkäämästä huomista 
ja elä kaikessa rauhassa tätä päivää. 
Heitä pois turhat murheet. 
Se takuulla kannattaa."
— Tuntematon



Mikä näistä aforismeista oli sun lemppari?