Sisarukset

( Laitan tähän postaukseen vaan niistä sisaruksista kuvia, joilta oon luvan saanut, joten siks ei läheskään kaikista oo kuvaa. En kestä, tekis kyllä melkein mieli laittaa, koska löysin niiin söpöjä kuvia noista kaikista tyypeistä! :-D)

Mulla on isoveljiä. Ja isosiskoja. Mulla on pikkuveljiä. Ja pikkusisko. Mulla on paljon sisaruksia; pieniä ja suuria, siis semmosia ala-asteikäsiä mutta myös jo aikuisia. Ja tiiättekö mitä? - se on asia, mistä oon niiin kiitollinen. 

Mun sisarukset on niitä tyyppejä, jotka oon tuntenu vauvasta asti, ja joitten kans mää opein ne ihan ekat ihmissuhdetaidot. Sisarukset on niitä tyyppejä, joiden kanssa vietän ylivoimasesti eniten aikaa ja joiden kanssa on mun elämän aikana muodostunu muistoja enemmän ku kenenkään muun kanssa. Sisarukset on niitä tyyppejä, joiden kanssa riidellään ja kilpaillaan, mutta joita myös rakastetaan ja tuetaan kaikissa elämänvaiheissa. Sisarukset on niitä tyyppejä, joiden olemassaolo on tässä vuosien varrella herättäny mussa niin paljo tunteita ihan laidasta laitaan, mutta joista rakkaus on aina ollut suurin. Sisarukset on aina ollu ja tulee jatkossaki olemaan mulle hirveen suuri voimavara ja rikkaus. 

Oon oppinu mun sisaruksilta tosi paljon. Oon oppinu ottamaan vastuusta muista ihmisistä, hoitamaan pienempiä ja laittamaan ruokaa, sovittelemaan riitoja ja tekemään kompromisseja sekä auttamaan erilaisissa jutuissa. He on opettanu mua kärsivällisemmäksi ja itsevarmemmaks, he on opettanut mua hyväksymään muut ihmiset semmosenaan ku on ja rakastamaan niin itteä ku muita täyellä sydämellä. Sisaruksilta oon oppinu niin paljon erilaisia taitoja ihan kaikilta elämänaloilta. He opetti mut pyöräilemään, ensin käsien kanssa ja vähä myöhemmin ilman käsiä (:-D), he opetti mut kiipeilemään puissa ja viettämään aikaa luonnossa. He opetti mut kirjottamaan ja lukemaan. He opetti mut liikkumaan ja pelaamaan erilaisia pihaleikkejä. He opetti mut tekemään voltin trampoliinilla ja viheltämään. Oon oppinu niin paljo asioita vaan seuraamalla isosisarusten esimerkkiä, siis kulkemalla heiän jalanjäljissään ja tarkkailemalla tiukasti ihan pienestä pitäen heiän touhuilujaan. 

Mulla on mun sisaruksiin semmonen side, jota ei voi kukaan millonkaan katkasta. Mun ei tarvi koskaan pelätä jääväni yksin. Koskaan ei oo hetkeä, etteikö joku ois siinä vieressä höpöttelemässä jotain tai touhuilemassa mun kanssa kaikenlaisia juttuja. Aina on seuraa, leikki- ja juttukavereita ja auttavia käsiä. Koskaan ei tarvi miettiä hetkeäkään välittääköhän musta kukaan, koska oon ihan sataprosenttisen varma siitä, että mun perhe välittää musta ja paljon. Kotona mulla on turvallinen ja hyvä olo. Voin olla täysin oma itteni, koska kukaan sisaruksista tai vanhemmista ei tuomihe vaikka mitä tekisin vaan mua tuetaan ja ymmärretään. Oikeasti, sisarukset on ihmeellisiä.

Musta on tosi hassua, miten paljon ennakkoluuloja iso perhe saattaa saada osakseen. Ihmisillä on paljo stereotypioita, joiden he olettaa pitävän paikkaansa. "Ei isossa perheessä riitä rakkautta jokaiselle, koska eikai ne vanhemmat voi oikeesti rakastaa jokaista yhtä paljo?"  "Ei ne isojen perheiden lapset oikeasti voi hyvin, koska nehän joutuu kantamaan niin paljo vastuuta ja jäävät niin paljosta paitsi ku vanhemmat joutuu elättämään niin monta lasta."  "Voi niitä lapsiparkoja, kun joutuvat jakamaan huoneensa ja lelunsa toisten kanssa, miten kurjaa elämää varmasti!" "Haluaako joku muka oikeasti noin suuren perheen? Koska eihän kukaan vanhempi jaksa pyörittää sellaista suurtaloutta. Ja lapsetkihan siinä vaan kärsii ku joutuu kilpailemaan vanhempien huomiosta." "Voi kauhia, ne lapsethan saattaa vaikka kiusata toisiaan ku joutuvat samassa talossa asumaan koko lapsuutensa!" Joskus saattaa törmätä jopa semmoseen ihmettelyyn, että miten vanhemmat edes muistavat lastensa nimiä, jos näitä lapsia on vaikkapa kymmenen tai yli.

Ja se miks musta tuntuu niin hassulta kuunnella tommosia ihmettelyjä on, että mulle itelle on niin itsestäänselvyys elää isossa perheessä ja voida silti aivan mainiosti. Voin siis oman kokemuksen perusteella kumota nuo eellämainitut väitteet. Koen, että vaikka mulla onkin paljon sisaruksia, ollaan saatu kaikki yhtä paljon huomiota vanhemmilta. En koe missään vaiheessa jääneeni muiden sisarusten varjoon vaan jokaiselle meistä on riittäny turvaa ja hoivaa sekä paljon rakkautta. Kukaan meistä ei oo noussu mitenkään toisten yläpuolelle tai toisaalta kukaan ei oo jääny silleen syrjään tai huomiotta. Ja vaikka vanhemmat ois joutunu hetkellisesti keskittämään huomionsa yhteen meistä lapsista esim. lapsen sairastumisen takia, ei me muut kuitenkaan olla huomiotta jääty. Me myös osataan antaa toisillemmeki sitä turvaa ja huolenpitoa. Me isommatki osataan pitää huolta pienistä, opettaa ja hoivata. Kokata ja siivota. Leikkiä yhessä ja hassutella. Meille jokaiselle on siis aina riittäny rakkautta ja huolenpitoa ihan riittävästi, ja sitä riittävääkin enemmän. Ja ainakaan meillä ei siis oo mitään ongelmaa, etteivätkö vanhemmat tai me sisarukset muistettas toistemme nimiä, nimittäin ku on koko elämän asunu yhessä niin ne nimet muistaa vaikka unissaan eikä meitä tyyppejä vaan voi sekottaa keskenään muutaku enintään ihanihan vahingossa ko hätäsesti jonku nimiä suuhunsa hakee. :D

Ja mitä tulee huoneen tai tavaroiden jakamiseen niin ainakaan mulle tai meidän perheessä muutenkaan se ei oo koskaan ollu mikään ongelma. Musta on oikeestaan kivaa jakaa huone, koska sillon ei tarvi nukkua yksin ja aina on joku siinä lähellä. Tavaroiden jakaminen taas on opettanut ajattelemaan muita, tulemaan hyvin toimeen muiden kanssa ja leikkimään yhdessä. Vaikka eipä sillä, etteikö meillä ois paljon omiaki tavaroita. Niitäki kyllä riittää vaikka muille jakaa. :-D

Tottakai iso perhe luo vanhemmille omat haasteensa ja vanhemmat voi välillä väsyä siihen ison talouden pyörittämiseen, mutta meistä isommista lapsista on jo paljon hyötyä vanhemmille. Ei he joudu tekemään kaikkea yksin. Me ollaan ku yks yhteisö, jossa jokasella on oma paikkansa ja tehtävänsä, jotka suorittamalla homma toimii. :-) Pieniä kinoja meiänki perheessä ilmenee niinku varmasti jokaisessa muussaki talossa, viitaten nyt siis tuohon kiusaamisväitteeseen, mutta mistään toisten kiusaamisesta ei oo koskaan ollu kysymys. Toimeen tullaan jokainen toistemme kanssa ja ollaan vältytty sen suuremmilta sodilta aina tähän päivään saakka ja luulempa että tästä eteenpäinki vältytään.

Vaikka puhunki tässä tekstissä sisaruksista tälleen käsitteenä, on jokainen sisarus kuitenki mulle oma yksilönsä, persoonallinen kaunis ihminen, jota arvostan tosi paljon ja joka tuo mun elämään niin paljon lisää sisältöä. Musta on siistiä, että sen koko perheellä vietetyn ajan lisäks, on mulla myös jokaisen sisaruksen kanssa semmonen oma juttu, mitä tykätään tehä kahestaan. Yhen sisaruksen kanssa tykätään käyä luontoretkillä, toisen kanssa taas meillä on tapana käyä kuvaamassa ja kolmas taas tykkää leikkiä mun kanssa ja käyä vaikka pyörälenkillä. Jokaisen kanssa on siis ne omat juttumme, joita tykätään yhessä touhuta, mutta silti jokaikinen noista kahdeksasta sisaruksestani on mulle aivan yhtä rakas. 

Tottakai mulla menee välillä sisarustenki kanssa sukset ristiin ja tulee riitoja ja erimielisyyksiä kaikenlaisista jutuista. Välillä tuntuu, että toinen vaan tahallaan ärsyttää ja jos sattuu olemaan oikeen huono päivä niin sillon kaipais enemmän semmosta omaa rauhaa. Välillä tuntuu, että pää räjähtää siitä melun määrästä, ku kaikki sattuu yhteen ääneen höpöttämään jotain esim. ruokapöydässä. Välillä tuntuu epäreilulta, ku ei voida esim. lähtä ulkomaille matkustelemaan, koska 11 hengen porukalla se ois aika jäätävän kallista. Mutta silti, mikään noista ei voita sitä elämää, minkä mää oon sisarusten myötä saanu. Vaikka elämä ei oo aina niin ruusuilla tanssimista isossa perheessä, en vaihtais tätä perhettä M-I-H-I-N-K-Ä-Ä-N. Jokaisella nuista tyypeistä on oma, valtavan suuri, paikkansa mun sydämessä ja hui kamala miten pahalta tuntuu edes ajatella, että joutuisin kenestäkään heistä koskaan luopumaan.

Musta tuntuu että sitä on tässä vuosien saatossa oppinu arvostamaan vielä aiempaa enemmän sisarusten merkitystä elämässä. Koska kaikki mun sisaruksista ei enää asu kotona eikä me siis nähä kaikkien kanssa todellakaan joka päivä, on ne hetket, ku saadaan koko perhe on yhellä koolla, niiiin parhaita.

Sisareni

Kukaan ei luota minuun enemmän

kuin sisarus jota olen hoitanut

koko hänen elämänsä

tuudittanut uneen

leikittänyt ja lohduttanut

kukaan ei tunne minua paremmin

kuin sisarus jonka kanssa olen kasvanut

keksinyt jännittäviä leikkejä

kokenut samat seikkailut

seissyt samalla puolella

kukaan ei kykene samaan läheisyyteen

kuin sisarukset jotka nauravat

käyttävät itse keksimiään sanoja

painivat leikkimielellä

nukkuvat kädet ja jalat toistensa lomassa

mikään ei voi viedä

sitä äärettömän tärkeää tunnetta

että kuuluu johonkin

on tärkeä jollekin

ja rakastaa vaivattomasti,

loputtomasti.

-Natiainen

Onko sulla sisaruksia? Ja jos on niin millanen suhde sulla on heihin? Ois kiva kuulla muidenki ajatuksia tästä aiheesta, joten jos vaan jaksatte niin kommentoikaa teiän ajatuksia sisaruudesta ja sen vaikutuksista teiän elämään. :-)

Hyvyys tämän kaiken pahuuden keskellä

Olin tänään aamulla pyöräilemässä kouluun superliukkaalla tiellä ku epäonnekseni mun pyörä lähti yhtäkkiä mun alta ja ennenku kerkesin kissaa sanomaan lensin suoraan selälleni siihen jäiselle asfaltille. Näin, että mua vastaan on kävelemässä semmonen keski-ikänen mies ja ihan eka reaktio mulla oli siellä selälläni maassa maatessa semmonen "voiei apua miten noloa, oliko pakko lentää just ton miehen edessä, vähänkö hävettää.."- tyylinen, mutta ku se mies sitte ystävällisesti pysähty siinä mun kohalla ja alko kyselemään miten kävi ja selviänkö siitä, niin mun mieli kyllä muuttu varsin nopeesti. Sen häpeän ja nolouden tunteen tilalle tuli semmonen tosi hyvä ja kiitollinen mieli. Tällä kertaa selvisin onneks vähillä vammoilla, mutta mitä jos oisin lyöny pääni pahasti ja oisin menettäny vaikka tajuntani? Mitä jos se mies ois kävelly vaan kylmästi ohi eikä ois huomioinu mua lainkaan? - Tuli jotenki hirveen turvallinen ja hyvä olo, ku huomas, että vaikka tässä maailmassa on niin paljon pahuuden valtaamia ihmisiä, niin noita ystävällisiä ja avuliataki ihmisiä onneks löytyy vielä. 

Ja oikeestaan tosta aamusesta kohtaamisesta mulle tuliki idea tähän postaukseen, nimittäin tällä kertaa haluan höpötellä vähä hyvyydestä, muiden auttamisesta ja toisista välittämisestä. Viime aikoina (ja oikeestaan ihan aina ennenkin) on niin maailmalla ku ihan täälä Suomessaki tapahtunu kaikenlaista pahaa, siis semmosia asioita, joista tuntuu pahalta edes lukea mitään ja joista tulee tosi surullinen fiilis. Välillä tuntuu, että kaikkialla on vaan pahuutta tai että niin ainakin iso osa ihmisistä olettaa. Tuntuu, että osa on jo vaipunu semmoseen epätoivoon ja uskoo ihan tosissaan, että ei tässä maailmassa tai maassa oo jälellä enää yhtään hyviä asioita taikka ihmisiä. On vaan köyhyyttä, sotia, nälänhätää, terrorismia, väkivaltaa, pahoja ihmisiä ja sairauksia. Uutiset pursuaa erinäkösistä tragedioista ja suru-uutisista ja sosiaalinen mediakin on pullollaan vihaisia kommentteja, jotka kohdistuu esimerkiks maahanmuuttajiin, Suomen talousvaikeuksiin ja päättäjiin ja ihan vaan kaikkiin asioihin, joihin ihmiset on tyytymättömiä just nyt. 

Ja se harmittaa mua ihan suunnattomasti. Mää tiiän kyllä sen, että tässä maailmassa on ihan hirvittävästi pahaa, mutta mää tiiän myös sen että täältä löytyy myös paljon hyvää. Niistä hyvistä asioista vaan uutisoidaan niin kovin vähän, jos koskaan. Mää tunnen paljon ihmisiä, jotka on erittäin hyväsydämisiä, ja jotka on aina valmiina auttamaan muita ja tekemään hyvää. Oon kohdannu elämäni aikana paljon ihmisiä, jotka on pyyteettömästi auttanu mua kiperissäki tilanteissa, vaikka oon ollu heille ihan tuntematon. Oon saanu kohdata ihmisiä, jotka on osoittanu mulle hymyjä ja ystävällisiä sanoja, vaikka ei olla koskaan aiemmin nähty. Oon saanu seurata vierestä, miten ihmiset tekee hyvää, näyttää välittävänsä ja levittää sitä hyvää ympärilleen. 

Ja se tuntuu musta niin hyvältä! On upeaa huomata, että vaikka tilanne tässä maassa saatika sitte muissakaan maissa ei just nyt oo mikään ihanteellinen, niin niitä ystävällisiä ja hyviä ihmisiä vielä riittää. Ne ihmisten hymyt ja kauniit sanat, lämpimät kohtaamiset ja avuntarjoukset, ne kaikki on lämmittäny mun mieltä niin kovin paljon. Musta tuntuu hyvältä aatella, että se pahuus ei oo saanu valtaa kaikesta. Se ei oo onnistunut syrjäyttämään hyvyyttä, vaikka joskus niin saattaaki epätoivosena sortua aattelemaan. 

Oon todennu monien kohtaamisien jälkeen, että ainakin mulle itelle tulee aina ihan hirveen hyvä mieli ku saan auttaa toisia ihmisiä, olipa ne sitte tuttuja taikka tuntemattomia ja toki myös siitä ilahdun suunnattomasti, jos mua autetaan. Ne vaan tuntuu ihan älyttömän hyvältä, ne kaikki ihan pienenpienetki avunannot. Ja vaikka joskus ainaki mua jännittää mennä toisen, ehkä ihan tuntemattomanki, tyypin luokse tarjoamaan apua, tiiän, että ne pienetkin teot voi olla toiselle korvaamattoman suuria, joten se kannustaa tekemään hyvää, ehkäpä ihan vaan hymyn ja kehun, avunannon ja ystävällisten sanojen tai kuuntelemisen ja tukemisen muodossa. 

"Vihaaminen ei vihaamalla lopu". Meillä ihmisillä on taipumusta vastata niihin huonoihin ja ikäviin uutisiin lietsomalla vaan entisestään sitä vihaa ympärillemme sen sijaan, että ne siihen käytetyt energiat kohistettas asioiden parantamiseen, hyvän levittämiseen ja pahuuden poistamiseen. Asioista valitetaan ja joka puolelta ollaan syyllisiä etsimässä sen pahuuden aiheuttajiks. Ymmärrän kyllä sen, että siihen on niin helppo ite kenenki ajautua, koska en voi kieltää, ettenkö itekki siihen usein sortuis, mutta miettikääpä, miten paremmin jokaikinen meistä vois, jos käytettäs enemmän energiaa siihen hyvyyden levittämiseen, muiden ihmisten auttamiseen, ystävälliseen käytökseen ja välittämiseen? - Näytettäs ihmisille, että he on jokainen tärkeitä riippumatta sukupuolesta tai ihonväristä, asuinpaikasta tai taloustilanteesta. Näytettäs muille hyvää esimerkkiä ja tarjottas vastaantulijoille hymyjä ja iloisia tervehdyksiä. Ojennettas auttava käsi sitä tarvihtevalle ja tehtäs jotain niiden huonojen asioiden parantamiseks.

Mutta. Oon tässä vuosien saatossa myös huomannu sen, miten usein vaan korostetaan meiän suomalaisten "vikoja" ja asioita kärjistetään ihan mahottomasti. Sitä miten kateellisia me suomalaiset ollaan ja sitä, miten me ei osata olla ikinä toisen puolesta vilpittömästi onnellisia. Suomalaiset nyt vaan on niin katkeria tyyppejä, puhuu pahaa toisista seläntakana, ilkeilee ja kettuilee toisilleen, kattoo muita koko ajan pahalla silmällä ja valittaa joka asiasta. Niin ja hei mehän ollaan myös semmosia sisäänpäinkääntyneitä tyyppejä, jotka ei puhua pukaha tuntemattomille I-K-I-N-Ä sanaakaan, ei missään nimessä. Kaveria ei auteta, vaan ollaan ennemminki vahingoniloisia jos toisella menee huonommin ku itellä. Jes, näinhän se meneeki, eikö? - Käääks. EI näin! Eieeiei. Mua harmittaa tämmönen ajattelutapa kans vallan kauheasti. Myönnän, että suurimmassa osassa noista väitteistä on jotain perääkin, mutta ihan kärjistettyjähän nuo on. Meissä suomalaisissakin on niin paljon hyviä tyyppejä, jotka vilpittömästi haluaa toisille hyvää, jotka pistää muut oman edun edelle, jotka hymyillen tarjoutuu muita ihmisiä auttamaan ja jotka oikeesti välittää siitä miten muut ihmiset voi. Ei me olla pahoja. Eikä me haluta levittää pahuutta, eihän?

Voi kun me kaikki ihmiset vaan voitas unohtaa kaikenlaiset kaunat ja kateus toisia kohtaan, kyettäs puhaltamaan yhteen hiileen ja laitettas hyvä kiertämään ihan kunnolla, oikeasti. Opeteltas olemaan muille ihmisille hyviä. Hyväksyttäs jokaikinen semmosenaan ku on, ei kiusattas tai syrjittäs, autettas, neuvottas ja hymyiltäs enemmän. Tehtäs yhessä tästä maailmasta hyvä. Jätettäs se valloilla oleva kyynisyys kokonaan pois ja uskottas oikeesti siihen, että vielä se hyvä voittaa. Koska me oikeesti pystytään siihen. Jos jokainen päättää tehä hyviä tekoja ja pistää hyvän kiertämään, syntyy ihan varmasti huimasti positiivisia vaikutuksia ja ne negatiiviset asiat supistuu ja pikkuhiljaa lähtee katoamaan askel kerrallaan. 

Tehään asioita sen hyvän elämän eteen, opetetaan omille lapsille ja kaikille muillekin, että muiden auttamisen täytyy olla itsestäänselvyys. Opetetaan, että muita täytyy kohdella kunnioittavasti ja rakastavasti. Opetetaan, että jokainen ihminen voi olla ja pohjimmiltaan onki hyvä. Sinä, minä, me, te. Opetetaan, että pahuus täytyy kitkeä pois ja että siihen on keinona hyvät teot. Että me jokaikinen voidaan vaikuttaa siihen, millasta täällä maapallolla on elää. Muistetaan hymyillä, rakastaa, auttaa, nauraa, neuvoa, uskoa, toivoa, unelmoida, hyväksyä, arvostaa. 

Mää uskon, että meistä on siihen. Koska ei kukaan oo syntyessään paha. Ei kukaan oo koskaan läpeensä paha. Meistä jokainen voi levittää hyvää ympärilleen ja meistä jokainen voi tarjoutua auttamaan muita ihmisiä niin arjen askareissa ku suuremmissaki asioissa. Me voidaan parantaa muiden ihmisten päivää ihan pienilläkin eleillä, eikä se oo meiltä iteltä ollenkaan pois. Me voidaan, osataan, pystytään. Ja toivottavasti halutaankin. Koska meillä on siihen mahollisuus. Ja sitä mahollisuutta hyödyksi käyttämällä meistä jokainen voi parantaa niin ittensä ku muidenki elämää. Niin pienillä ja vaivattomillakin teoilla. Ollaanhan hyviä, jooko? 

Ollaanko me suomalaiset ihan toivotonta kansaa vai onko meillä sittenki toivoa? Voiko hyvyys peitota pahuuden? Jos tää teksti herätti sussa jotain ajatuksia, niin heitä ihmeessä kommenttia, kiitos. :) 

Fiilis mitä mainioin

 ... nimittäin maantiedon kirjotukset on vihdoin ohi! En ehkä kestä miten huippu fiilis nyt oikeesti on! Mua jännitti aamulla aivan järkyttävästi, koska mulla ei ollu hajuakaan millaset kirjotukset ylipäänsä on ja muutenki tuntu nuin huonosti nukutun yön jälkeen, ettei päästä löydy tietoa maantietoon liittyen ei sitte yhtään. :--D Kyllähän sitä kuitenki loppujen lopuks ainaki jotain tietoa sinne paperille irtos, joten nyt sitte vaan jännätään tulosten julkasua, joka tapahtuu joskus tulevaisuudessa. Niin, tai no oikeestaan jo maanantaina saadaan alustavat arvosanat, mutta myöhemmin tulee sitte ne viralliset tulokset yo-lautakunnalta.

Ja nyt ku on tää urakka saatu päätökseen niin voi keskittyä semmosiin kivoihin juttuihin, mitä onki aivan liukuhihnalla tulossa seuraaville viikoille. :-D On junailua&shoppailureissua ystävän kans, on pirtelökestejä ja Vuokatin hiihtoreissua, on uimareissua ja luontoretkeä kerhon kanssa, on ystävän 18-v synttäreiden viettoa, on sitä tätä ja tuota. Jeeeeee. Tätä kaikkia mää oon niin oottanu! Tänään mää aion kuitenki ottaa vielä aivan rennosti, koska päätä särkee siihen malliin ja olo on astetta väsyneempi ku aikoihin. 

Mutta empä valita, oon vaan aivan fiiliksissä ja helpottunu ko kirjotukset on ohi ja muutenki ku on tulossa nii kivaa ohjelmaa seuraaville päiville ja viikoille! Kohta on jo pääsiäinenki ja sehän tietää lomaa koulusta, mikä passaa mulle mainiosti. :> Niin ja tää jaksoki on ihanan rento, että kuhan saan nää muutamat pikku rästityöt alta pois niin aietttä miten mukavaa sitte tulee. Toivon mukaan tää postaustahtiki vähä lähtis tästä nousuun ja postauksia tulis vaikka pari kappaletta viikossa. Mutta nyt en jää tämän enempiä höpöttelemään (halusin vaan ilmottaa, että hengissä ollaan!! :-D) vaan noukin kirja kouraan ja etin jotain hyvää syötävää siihen vierelle ja vähä laiskottelen. Hahaa, näkisittepä mut just nyt, kyllä hymyilyttää!

ps. Mutta hei te tyypit, jotka kirjotitte tänään maantiedon tai jonku muun aineen, kuinkas teillä suju? :) Ois nimittäin kiva kuulla muidenki fiiliksiä!

Siskoni mun

"Meillä on jotain,

joka ei voi olla yhteistä kenenkään muun

kanssa -lapsuus- ja nuoruusvuodet

toiveineen ja pelkoineen,

salaisuuksineen ja suunnitelmineen.

Vain me tiedämme,

mikä teki meidät siksi,

mitä olemme tänä päivänä.

Vain me muistamme pienet voitot

ja surut, sillä me tiedämme

syyt ja selitykset.

Me tunnemme toistemme sydämen."

-Pam Brown-

ps. Tota tyyppiä on nii kiva kuvata, koska kattokaa nyt kuin suloinen se on! Kertokaahan tohon kommentteihin mitä tykkäätte näistä kuvista, koska ois niii kiva saada palautetta! :)

Kuulumisia

Heippa taas! Pitkästä aikaa päätin tulla höpöttelemään teille vähä mun kuulumisia, nimittäin viimesimmästä kuulumispostauksesta on vierähtäny melko hurjasti aikaa. Vaikka oonki osittain tarkotuksellisestiki kääntäny tän blogin suuntaa enemmän kuviin ja runoihin painottuvaks (ainaki hetkellisesti) niin en missään nimessä halua kuitenkaan kokonaan tämmösiä höpöttely ja tekstipainotteisia postauksiakaan pois jättää. Oon muutenki viime aikoina menny vaan semmosella fiilispohjalla tän blogin kans, joten jatketaan samaan malliin, ja koska nyt on fiilistä kuulumisten jakamiseen niin tässä tulee. :)

Viime aikoina on ollu melko kiireistä elämää, mutta sillain kivan kiireistä. En oo juossu tukka putkella paikasta toiseen ihan stressaantuneena, vaan ennemminki oon päässy touhuilemaan kaikenlaista kivaa ja rentouttavaa ja niiden parissa on sitte päivät mukavasti vierähtäny. Huomenna alkaa hiihtoloma ja vaikka se meneeki pitkälti mantsan kirjotuksiin lukiessa, ehtii siinä tekemään varmasti monenlaista hauskaaki ja ainaki pitäämään hetken hengähystauon koulusta.

Eipä sillä, että just nyt oisin edes kauheessa loman tarpeessa koulusta, koska mulla on tää jakso aivan ihanan rento. Ihan huippua, ku päivisin kerkee tehä niin paljo muutaki ku ei tarvi istua joka päivä aamu kasista kolmeen asti koulussa ja sen jälkeen juosta vielä töihin tai kerhonpitoon. Tokihan noilla kirjotuksilla (jotka on jo alle kahen viikon päästä, kääääks! Siis heti hiihtoloman jälkeen.) täytyy välillä päätä vaivata, mutta heh, oon kyllä aatellu jättää sen suurimman luku-urakan tonne hiihtolomalle. Sitä odotellessa.. :-D 

Mutta tiiättekö, just nyt mulla on tosi hyvä fiilis. Viime aikoina on ollu kaikkia niin kivaa ohjelmaa, ja lähes joka ilta on saanu painaa pään tyynyyn väsyneenä mutta leviä hymy naamalla. Myöhäset kouluaamut, ystävien kanssa yökyläily ja vietetty aika, reissu keilaamaan ja syömään 4H työporukan kans, joka maanantain säbä mukavalla porukalla+ sen lisäks oon nyt parina päivänä käyny toisessaki säbässä, jossa on ollu aivan yhtä hauskaa, ihana auringonpaiste ja muutenki kevään saapuminen, uimareissu sisarusten kans Ylivieskaan, hyvien kirjojen lukeminen ja juustonaksut (mä oon viimeaikoina ollu niin koukussa niihin, auttakaa :D), runojen ja tarinoiden kirjottaminen, valokuvaaminen, tädin murusen hoitaminen ja näkeminen pitkästä aikaa... On siis ollu aika mahottoman kivaa ohjelmaa viime viikkoina, vai mitä?

Tuntuu niin hassulta, että meillä on koulussa jo viides, siis toisiks viimenen, jakso menossa! Mää muistan niin tasan tarkkaa sen ekan koulupäivän, ja musta ihan oikeesti tuntuu, että se oli niiiin vasta. Mitentässäainakäynäin?! Mutta niin sitä vaan kohta ollaan taas kesälomalla, viimestä kertaa ennen lukion loppumista ja ehkäpä kotoa pois muuttamista.

Seki tuntuu niin hassulta, että me ysikasit ollaan muka jo niin isoja. Siis munki ystävistä suurin osa saa jo ihan pian ajokortin ja eihän siihen itelläkään enään hirveen kauaa mee. Kohta voiaan kyläillä toisilla ja tehä yhessä reissuja ilman että tulee niitä ainaisia kyytiongelmia. Ja voiaan vaikka ulkomaille lähtä yhessä, jos mieli tekee! Niin tai oikeestaan, jos rahat riittää. :-D 

Mutta se vähä hirvittää, että ku ollaan jo näin "isoja" niin kohtahan tuo lukioki jo loppuu ja sitte  luokkakavereiden kans tiet eroaa ja ystävienki kans saatetaan lähtä opiskelemaan aivan eri puolille Suomea. Hui, pelkästään sekin kuulostaa niin hurjalta, että minä oisin pian jo muuttamassa jonneki kauas, ku oon aina asunu kotona vanhempien hellässä huomassa, ihanihan aina. Onneks tässä on kuitenki vielä reilu vuosi aikaa nauttia lukiotovereista ja ite lukiosta ja pohtia mitäs sitä sitte vuoden päästä pitäis tehä.

Mutta nyt täytyy jättää haaveilut sikseen, ja lähtä valmistautumaan kiireesti pian alkavaan koulupäivään. Aika jännittävää, tänään mulla on nimittäin eka tentti ikinä, jossa saadaan tietoa kirjotuksista niinku yleensäki ja tietenki käyään läpi nuita mantsan juttuja. Kotona oon vasta kuuden jälkeen illalla, joten pitäs käydä jotain evästäkin pakkaamassa mukaan, etten aivan nälkään kuole, hehee. :) Aika hauska muuten, ku mun vuoden vanhempi sisko Elina kirjottaa nyt samaa aikaa mun kanssa tän maantiedon, joten voidaan vähä sparrata toisiamme ja muutenki opiskella yhessä, kunhan vaan aika antais vähä enemmän periksi.  Tähän mennessä ku on ollu sen verran kiireistä, että yhteinen opiskelu on jääny ihan minimiin, mutta lomalla ois sitte tarkotus käyä yhessä nuita juttuja läpi. 

 Pitäkää mulle peukkuja, että selviäisin kirjotuksista läpi ihan kunnialla ja muutenki palaisin pian takasi tänne höpöttelemään! :> Tää oli hauskempaa ku edes muistin.. Oikeen hyvää ja aurinkoista torstaipäivää kaikille!

ps. Kuvat on meiän lukion wanhojen päivästä, vitsit että kaikki oli tuona päivänä niin kauniina. <3 Myöhemmin saattaa olla tulossa vielä muutamia kuvia tuolta, ko tosiaan nyt laitoin vaan lähinnä pari kaverikuvaa.