Tassunjälkiä sydämessä

Ihminen tarvitsee koiran,
joka on kuin ihmisen mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Koira ansaitsee ihmisen,
jolla on vähän koiran mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Tarvitsen koirani mielen

unohtaakseni pahat,
muistaakseni hyvät,
pysyäkseni uteliaana,
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä.

Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman.

Tarvitsen minäkin koiran,
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä,
muuttunut itsekin moneksi,
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä.

Pysähdy hetkeksi, sulje silmäsi, ja tunne, kuinka ajattelen sinua.

Monet teistä on varmasti huomannu, miten mun postaaminen on viime kuukausina muuttunu verrattuna aiempaan. Postauksia on tullu suunilleen vaan viikon välein, ku joskus muinoin postauksia tuli lähes joka toinen päivä. Myös postausaiheet on ollu viimeaikoina vähä ykspuolisia ja ehkä vähän tylsiäkin jos mietitään mitä ne ennen oli; mielipidetekstejä tai pohdiskelevia kirjoituksia ei pahemmin oo näkyny, oon kirjotellu lähinnä pelkästään pintaraapasuja mun tekemisistä ja kuulumisista tai julkassu kuvausreissuilta kuvia.

Ja se harmittaa mua ihan toden teolla. Jos voisin, kirjottaisin tänne blogiin vaikka joka päivä. Jos voisin, kirjottelisin enemmän pohdiskelevia tekstejä ja mielipiteitä eri asioista. Koska se on se mitä rakastan tehä. Kirjottaminen on juttu, jonka parissa voisin viettää aikaa tunteja ja tunteja, melkein yötä päivää. Mutta ku aina se ei vaan oo valitettavasti mahollista. Ei vaikka kuinka ite haluaisin.

Usein se on aika, joka ei anna mahollisuutta tulla kirjottelemaan teille postauksia, ne velvollisuudet ja tehtävät mitä arkisin pitää hoitaa. Viikonloppusin taas vietän aikaa ystävien ja perheeni kanssa, viikolla ku se läheisten kanssa vietetty aika jää harmittavan vähäseks yhen jos toisenki kiireiden vuoksi. Toisaalta myös, sillonku mulla ois halun lisäksi sitä aikaaki tulla kirjottaan postauksia, tietokone on usein varattu, tässä taloudessa ku on kymmenen muutaki tyyppiä, jotka koneella haluaa käyä.

Mutta on noita suurempiakin asioita, jotka on mun hiljaisuuteen täällä vaikuttanut. Viime aikoina mun elämässä on tapahtunut tosi paljon asioita, jotka on menny blogin eelle, sysännyt sen taka-alalle oottamaan omaa vuoroaan. Läheisen ihmisen menettäminen muutti elämää valtavasti, samoin ku toisen läheisen monta kuukautta kestäneet terveydelliset ongelmat, jotka on osaltaan vaikuttanu meiän kaikkien elämään, välillä vähemmän, välillä enemmän. Toki on tapahtunu myös niitä hyviä ja iloisia asioita, jotka on aikaa vienyt, esimerkiks just perheen ja ystävien kanssa vietetty aika. Oon osittain tietosestikki halunnu vähentää sosiaalisen median käyttöä ja keskittyä enemmän elämiseen rakkaiden ihmisten keskellä ilman että kirjotan jokaikisen asian blogiin tai elän linssin läpi jokasen hetken. Oon halunnu elää hetkessä, nauttia just tästä päivästä ja olla läsnä ihmisille, jotka mun vierellä seisoo.

Oon halunnu antaa itelleni aikaa miettiä ja käyä rauhassa läpi asioita, enkä oo ottanu mitään paineita tästä touhusta. Oon halunnu elää ilman jatkuvaa suoriutumista tai mitään ylimääräsiä velvollisuuksia ja tehtäviä. Ja vaikka se on selvästikki tehny mulle tosi hyvää ja antanu hirveesti voimia ja hyvää oloa elämään, on mulla erityisesti viime päivinä ollu tosi kova kaipuu takasi siihen entiseen bloggaustyyliin, siihen Siniin, joka postaili niin usein ja joka kerkes kirjotella semmosia kilometripostauksia harva se päivä aiheesta ku aiheesta.

Musta tuntuu, että koko blogin taso on oikeen rytisten romahtanu viime aikoina, tunnen, että pystyisin niin paljon parempaankin. Olo on ollu tosi turhautunu, ku oon huomannu kerta toisensa jälkeen, että hups, viime postauksesta on vierähtäny jo viikko. Oon ollu myös välillä tosi tyytymätön postauksiin, en oo kokenu saavani aikaan sellasta jälkeä mitä haluaisin ja kulmat kurtussa oon sitte postauksen lopulta päättäny julkasta, nyrein mielin. (:-D)

Haluaisin löytää sen kultasen keskitien, palata ainakin osittain siihen vanhaan postaustyyliin, mutta säilyttää kuitenki samalla myös tän nykyisen asenteen, että stressiä en tästä hommasta ota, vaan kirjottelen omaan tahtiin, aina ku halua ja aikaa oikeesti riittää. En halua kirjotella postauksia puolihuolimattomasti ja pakolla, koska sillon jälki ei oo koskaan hyvää. En halua kadottaa sitä rentoa otetta ja hyvää fiilistä postaillessa, koska ne on asioita, jotka tekee tästä niin kivaa puuhaa. Haluaisin palata kirjottelemaan taas enemmän mun ajatuksia ja pohdintoja eri asioista, haluaisin pitkästä aikaa päästää mun luovuuteni valloille täällä bloginki puolella ja kirjottaa kirjottaa ja kirjottaa kaikesta taivaan ja maan väliltä.

Ja vaikka viime aikoina oonki melko puoliteholla tätä touhua pyörittäny, täytyy todeta, että kyllä bloggaus edelleenki on mun lempparipuuhat- listan ihan sielä kärkipäässä. Se, että ylipäänsä saan kirjottaa teille, se, että lähetätte mulle toinen toistaan ihanempia kommentteja, se, että saan kehittyä kirjottajana ja valokuvaajana, ne kaikki merkitsee mulle niin valtavasti. Ne antaa mulle tosi paljon.

Niin, ei mulla sen kummempaa tälläkertaa ollutkaan. Halusin vaan sanoa sen teille, että täällä mää edelleen oon, innokkaana bloggaajana, vaikkei viime aikoina ehkä siltä oo niin kovasti näyttäny tai tuntunukkaan. Elämässä tapahtuneet suuret muutokset vei blogin musta kauemmaksi, osittain pois mun ulottuvilta, mutta pikkuhiljaa palataan takasi normaaliin arkeen ja mahollisuuet blogin päivittämiseen kasvaa päivä päivältä. Ja vaikka tästä eteenpäinkään en joka toinen päivä täällä höpöttelis, haluan sanoa, että silti teen tätä suurella sydämmellä ja tää on mulle tärkeetä. Aina ei oo mahollisuutta postailla niin tiheään, mutta sitäkin tärkeemmältä ja paremmalta tuntuu kun sitte pitkästä aikaa tänne kirjottelemaan ehdin ja pääsen. 

Mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja katotaan mihin tää homma kehittyy. Ainaki just nyt nään, että mun blogilla on vielä tulevaisuutta, tykkään tästä puuhasta niin. Toivottavasti tekin jaksatte mun matkassa pysyä ja haluatte jatkossakin lukea mun höpötyksiä, huolimatta siitä, että viime aikoina oon joutunu kovin tätä blogia laiminlyömään. Kiitos teille, ootte huippuja. :-)

Jyväskylässä

Moikka! Ompa mukava olla taas täälä postausta kirjottelemassa. Lupasin viimepostauksessa, että tuun myöhemmin höpöttelemään enemmän siitä meiän Jyväskylän reissusta, joten tässä sitä nyt ollaan, heh. Viikko vilahti jälleen kerran niin vauhikkaasti ohi, etten aiemmin koneen äärelle joutanut, mutta parempi myöhään ku ei millonkaan, vai mitä? 

Lähettiin siis pikkusiskon kanssa viime perjantaina meiän isosiskolle kylään Jyväskylään, ekaa kertaa ikinä, nimittäin N  muutti vasta nyt syksyllä sinne opiskelemaan. Ja voi, kylläpä tuota reissua oltiinki kauan suunniteltu ja ooteltu etukäteen. Eikä kyllä ollenkaan turhaan ooteltu, oli nimittäin senverran huippua! :-)

Mää ihan yllätyin siitä, kuin kivalta kaupungilta Jyväskylä vaikutti. Pyörällä pääsi kätevästi paikasta toiseen, kaikki palvelut oli siinä tosi lähellä, maisemat oli kauniita samoinku rakennukset ja siellä oli paljo semmosia kivoja kahviloita ja pikkuputiikkeja, mitä ei täältä meiän lähialueelta oikeen löydy. Ja yliopistoki oli kans ihan siinä siskon asunnon vieressä, joten sijainti oli kyllä aivan ihanteellinen. Että ei sitä tiiä, vaikka määki sinne lukion jälkeen muuttaisin, senverran hyvä kuva jäi..! :-D

Saatiin kyllä niin monet naurut siskojen kanssa siitä, ko me maalasityttöset sinne suureen kaupunkiin päästiin ihmettelemään maailman menoa ja oppimaan sitä sun tätä uutta, hah usein kantapäänkin kautta. Hauskoja kommelluksia sattu kyllä yks jos toinenki ja välillä tuntu että ollaan melkeen ku norsut posliinikaupassa, ku kaikki tuntu olevan niin erilaista verrattuna tähän Sievin, pikkuruisen kunnan keskellä ei mitään, elämään hehe. 

Vaikka oltiinki reissussa vaan perjantaista maanantai aamuyöhön asti, kerettiin me siitä huolimatta tehä vaikka ja mitä kivaa. Leivottiin muun muassa porkkanasämpylöitä joita sitte iltakylässä syötiin, kokkailtiin maittavia ruokia ja välipaloja meille, pelattiin Aliasta ja Ligrettoa, akrojoogattiin (haha, oon edelleen ihan innoissaan siitä lajista), haravoitiin ahkerasti koko piha, valokuvailtiin (tai no, minä lähinnä), käytiin kahvilassa, lenkkeiltiin Harjulla, luettiin huippuja kirjoja lämpimien vilttien alla karkkia ja sipsiä syöden, vaiheltiin kuulumisia siskojen kanssa, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja vietettiin heidän kanssa aikaa, pyöräiltiin paikasta toiseen useampaanki otteeseen, sekä välillä ihan vaan oltiin kämpillä tekemättä mitään sen ihmeempää. Niin, ja tokihan me käytiin kaupungillaki aikaa kuluttamassa, lähinnä kierreltiin vaatekauppoja ja käytiin syömässä. Oli kyllä mukava pitkästä aikaa päästä shoppailemaan, nuo kuvassa näkyvät villapaidat tosiaan oli mun tämän reissun löydöt.

Musta oli niin ihanaa, miten kaikki N:n kaverit otti meiät niin hyvin vastaan ja iltakylässäki ihan jokainen vieras kävi jututtamassa meitä ja kyselemässä kaikenlaista mukavaa, hah. Siinä me siskon mukana mentiin paikasta toiseen ja tavattiin kyllä ihan kiitettävä määrä uusia ihmisiä! Huikeita tyyppejä kyllä olivatki, että ihan turvallisin mielin saatiin sisko sinne taas jättää. :-D

Vaikka tykkäänki asua tämmösessä pienessä paikassa ku Sievi, niin oli kyllä sairaan kivaa vaihtelua käyä välillä kattelemassa vähä isompaaki paikkaa ja seuraamassa, että millasta elämää sielä sitte on. Just esim. kahvilat on kyllä niin ehoton plussa kaupungeissa, ne on niin tunnelmallisia ja siistejä paikkoja. Me käytiin tälläkertaa siinä lähellä sijaitsevassa Wilhelmiina-kahvilassa, ja se oli munmielestä ainaki tosi mukava ja kaunis paikka. Valikoimaki oli melko kattava ja ainaki meiän tilaama vaahtokarkkikaakao oli ihan superhyvää. 

Haha, niin ja se oli kans niin kivaa, ku sale tosiaan sijaitsee siinä huiman kymmenen metrin päässä N:n talosta niin ainaku tuli jotain asiaa kauppaan niin ei muutako kipas kadun toiselle puolelle ja oli takasi kämpillä jo parin minuutin päästä. Ja voi vitsit, jos karkkihammasta alkaa tuolla kolottamaan niin siihenki löytyy apu niin läheltä: siinä seuraavalla kadulla nimittäin sijaitsee FilmTown, josta saa niiiiin hyviä irtokarkkeja.. Toki hintaki on sitte vähä suolanen, mutta valikoimat oli kyllä musta ihan sen hintansa arvosia! :-) Nam nam ja nam.

Meillä oli siis tosi hauska viikonloppu isosiskon luona! Ainut vaan, että aika sujahti vähän liianki nopeesti, ja ois ollu vielä paljon asioita, joita ois ollu kiva tehä ja kokea, mutta ehkä se on vaan hyvä, että enskerralleki jäi vielä monenlaista puuhaa, eipähän ainakaan tuu sittenkään missään vaiheessa tylsää. x)

Meillä oli justiinsa vaihtunu jakso koulussa niin sain viettää suhteellisen vapaan ja rennon viikonlopun, ilman koulujuttuja. Ainoastaan sunnuntai-aamuna pyhitin pari tuntia kouluhommille, mutta muuten saatiin kyllä tehä ihan mitä vaan haluttiin, ilman velvollisuuksia ja tehtäviä. Tommoset viikonloput on kyllä enemmänkö jees ja oon kyllä valmis ahertamaan viikolla senki eestä jos palkkiona on noin ihana ja rento viikonloppu.

Ja vaikka maanantaina väsyttiki ihan mahottomasti ku tosiaan herättiin jo neljältä ja lähettiin ajelemaan kohti Sieviä ja koulua ja vaikka se koko päivä meniki pitkälti silleen silmät ristissä ko väsyttää niin paljo-meiningillä niin ei mulla oo mitään valittamista, koska meillä oli ihan huippukiva reissu. Haha, ja voin sanoa, että seuraavana yönä uni maitto siis melkosen hyvin!

Mennään kyllä ehottomasti joku viikonloppu uuelleen siskon luokse kyläilemään, niin pian ku vaan mahollista. Tuli kyllä koettua ja nähtyä paljon uutta, rentouduttua ja tehtyä kivoja juttuja mutta mikä tärkeintä, ennenkaikkea vietettyä siskojen kanssa laatuaikaa. On ne vaan mulle niin tärkeitä ihmisiä. <3

Kiitos N sulle koko viikonlopusta; huolenpidosta, majotuksesta ja seurasta! Nähdään taas pian. Ja kiitos E sulle kyydeistä, oli kyllä mukavat matkat! :-)

Synttärisankari

Moi! Tänään täälä kirjottelee väsynyt mutta erittäin erittäin onnellinen typy. Väsynyt siks, koska herättiin viimeyönä jo noin neljän aikaan ja lähettiin ajelemaan Jyväskylästä kohti Sieviä ja koulua (tästä reissusta on tulossa myöhemmin oma postauksensa), joten yöunet siis jäi tosi lyhkäsiks. Heh, silmät ristissä tätäki tekstiä kirjottelen, pitääpä tosiaan tänään mennä ajoissa nukkumaan!

Mutta väsymyksestä huolimatta tää päivä on ollut niin upea, onnellinen, hyvä. Mun synttäripäivä koitti vihdoinkin, ja nyt täälä ruudun toisella puolella istuu vuoden vanhempi, 17-vuotias tyttö. Enää vuosi täysikäistymiseen, kääks!

Mun päivästä on upean tehneet ne lukuisat onnentoivotukset, joita tutut ja tuntemattomammatki tyypit on koulun käytävillä huikkailleet ja ompa niitä onnitteluja täälä sosiaalisessa mediassaki sadellu, jokaikinen niistä lämmittää mun mieltä niin kovin. Ne ystävien halaukset, hymyt, ne myös teki mut niin onnelliseksi tytöksi tänään.

Ne koskettavat ja ihanat lahjat, joista välittyy oikeasti se ystävyys ja rakkaus, se välittäminen toista kohtaan. Ne piristävät viestit kaukaisimmiltakin ystäviltä.

Ne pikkusisarusten suloiset kortit, ne ihanat aforismit ja runot jotka ystävieni antamaan lahjaan sisälty, ne todella kosketti mua. Se paljon onnea vaan- laulu, jonka mun perhe mulle laulo heti ku koulusta kotiin pääsin. Se mun lempparikakku, tietty irtokarkeilla päällystettynä, niiin hyvää. Ne erilaiset suklaalevyt ja muut herkut joita lahjaksi sain, kyllä nuo vaan tietää mistä mää tykkään. (Maistupa karkki muuten kolmen viikon lakossa olon jälkeen toosi hyvältä!) Mun läheiset ja ystävät on nähny niin paljo vaivaa mun eteen.

He on nähny niin paljo vaivaa saadakseen mulle ihanan synttäripäivän ja siinä ovat kyllä todellaki onnistuneet. Mulla on ollu aivan huippu päivä, hih olo on ku prinsessalla. On mulla upeita ihmisiä mun elämässä, ei voi kyllä muuta sanoa. Arvostan. <3

Ja tässä mää nyt istun. Tyytyväisenä ja onnellisena, kaikki nuo pienet ja suuret jutut yhessä on muodostanu täyellisen kokonaisuuden, aivan mahtavan päivän. Kerran vuodessa saa leikkiä tälleen prinsessaa ja olla muiden hemmoteltavana, kyllä kelpaa. Nautinnautinnautin. Oon aivan fiiliksissä tästä päivästä, en oottanu, että tästä tulis näin onnistunu ja ihana päivä! Mutta niimpä siinä vaan sitte pääsi käymään, heh.

Hyvää synttäriä minä.

Mennyt kesä

Moikka! Koska syksy on jo pitkällä, pian vaihtumassa talveksi, aattelin, että ois mukava palailla vielä hetkeksi kesätunnelmiin. Jaan siis pitkästäpitkästä aikaa teille muutamia kännykkäkuvia, menneeltä kesältä. Kesällähän tää blogi oli siis suurimmaksi osaksi tauolla eikä postauksia tullut koko kesän aikana yhteensä ku ihan muutama, joten julkasemattomia kuvia kyllä riittää ihan mukavasti. :-) Mukava itekki vähä palautella mieleen, mitä kaikkea sitä tulikaan kesällä tehtyä. 

Musta tuntuu, että viime kesästä ois vierähtäny jo melkonen ikuisuus, vaikka todellisuudessa siitä ei kyllä edes kovin kauaa oo vielä menny! Haha, hyväkö edes ite enää muistaa, mitä touhuili kesällä ja sitärataa.

1. Kesäloman ekoja päiviä, ja vettä tuli ko saavista kaatamalla, heh. Mutta siellä me silti ulkona reippailtiin ja ihasteltiin kaunista sateenkaarta.

2. Niin, tässä se kaunis sateenkaari sitte näkyyki. Tuolla ylhäältä missä seisottiin, oli kyllä upeat näkymät ja sateenkaari oli oikeesti vallan ihastuttava näky.

1. "Aiettä, mä oon niiiiiin vapaa. Koko kesä edessä, en ehkä kestä!" Haha ja lapaset kädessä, voitte siis päätellä, ettei tääläpäin kovin kesäset tunnelmat noin kesäloman ekoina päivinä ollu! Mutta hauskaa oli siitäki huolimatta ja fiilis oli korkeella.

2. Minä ja kultanen ystäväni. Hih, oli meillä vaan mukava viikonloppu. Iltakävely kauniissa kesäillassa, autolla ajelut hahaa, mutakakkutuokio... voih, ikävä sinua!

1. Ku väsyttää mutta uni ei tuu, on ainaki mun kohalla toiminu tommosen rentouttavan musiikin kuuntelu. Aiettä. Kuuntelen tommosta musiikkia ihan aina: nukkumaan mennessä, opiskellessa, koneella ollessa...

2. Iltanuotio laavulla. Niin kaunis näky, tätä mä tuun ikävöimään talvella ihan todenteolla. Laavuillat kesällä on vaan jotain aivan parasta.

1. Auringonlasku. Iltakävelyt ystävien kanssa kesällä. Juttu luistaa ja olo on huoleton. Oioioioioi. <3

2. Mä niiin haluan takasi syömään noita herkkuja! :-D Ja mielellään ne samat tyypitki siihen vierelle syömään ja pitämään mun kanssa hauskaa. 

1. Futiskentällä. Palloa tuli kyllä viime kesänä potkittua enemmänkö minään muina kesinä yhteensä. Ja mikäs siinä ku niin lyhyt matkaki tohon kentälle, pari polkasua ja sitä on jo perillä! Harva se päivä me sielä sisarusten kans oltiin potkimassa tai pelaamassa.

2. Kalajoella, heh, ja tää tyttö muka taiteilee sielä veen päällä.

1. Aito ilo paras ilo. <3<3<3

2. Ystävän tuliaisia, namnam! Oreo-suklaa kera hyvän kirjan, aika lyömätön yhistelmä.

1. Heh, eikös se noin mee? Pysähys Pudasjärven apsilla, ku oltiin mökille matkaamassa.

2. Mökki, täältä tullaan! Eessä kuitenki vielä monta sataa kilometriä..

1. Mökin pihalla, kiikkumassa. Just saunasta tulleena, niin puhas ja raikas olo. Kyllä hymyilyttää.

2. Ja uutta riippumattoa testaamassa, oli muuten kiva! Vähänkö mää nautein just tuosta hetkestä.

1. Muistoja mummusta. <3 Sain mummun pyjaman itelleni, ja voin sanoa, että tää on ollu kyllä erittäinerittäin kovassa käytössä.

2. Ja mummun tekemät villasukat sain myös, niin söpöt. Aivan yhtä kovaan käyttöön on nääki päässy.

1. Pyörälenkillä.

2. Ja uutta urheilukenttää testaamassa. Loppukesästä tuli kyllä sieläki vierailtua lähes päivittäin, ku seki sijaitsee vaan muutaman sadan metrin päässä meistä. Ja kyllä kelpaa tuo uudistettu kenttä, tosi kiva!

1. PowerParkissa, ja arvakkaa mitä, me uskallettiin mennä tohon vapaapudotukseen! Jee, hyvä me. Täytyy kyllä myöntää, että mää pelkäsin aivan henkeni edestä sielä ylhäällä, aivan jäätävä!! Kattokaa nyt kuin korkeeki se on. :-D

2. Kaveriselfie, hymyssä suin saatiin päivä tuolla viettää! Ilma oli mitä mainion ja uskallettiin lähes kaikki hurjatkin laitteet käydä läpi.

1. Tiskaajana naapurissa rippijuhlissa. x)

2. Töihin matkalla, siivousurakka odottaa.

1. Tykkään tästä uudesta keltasesta neuleesta ja näistä uusista kirppislöytyfarkuista!

2. Kuvausreissulla.

1. Nam, tää mustikkabanaanirahka oli sairaan hyvää! Nousi kyllä niin mun jälkiruokalemppareiksi.

2. Ja viimesenä vähä uudempaa kuvaa, mun ja pikkusiskon viime kuvausreissulta räpsästy kuva. Mää siinä hämmästelen ku yhtäkkiä alko satamaan vettä.. Onneks kuitenki vaan nauratti, niin siitäki selvittiin.

Voi vitsit, ku selailin noita kuvia, niin tuli kyllä jäätävä kaipuu takasi noihin hetkiin ja tilanteisiin! Onneks muistot kuitenki säilyy sydämissä ajanki kuluessa ja joka päivä saadaan liittää sinne entisten muistojen joukkoon uusia, entistä ihanempia muistoja. Ja vaikka kesää välillä kaipailenki, niin ootan siitä huolimatta kyllä tosi paljo talvenki tuloa, ja erityisesti joulua! Mulla on jo viimeaikoina ollu tosi monesti kunnon joulufiilis.

Mutta koska mulla on nyt koeviikko, en ehi tän enempää jäädä teille rupattelemaan vaan suuntaan kiltisti takasi koulukirjojen pariin. Onneks enään pari koetta jäljellä ja sitte onki jo ihana viikonloppu, jollon lähen pikkusiskon kanssa Jyväskylään viikonlopuksi, isosiskolle kylään. Sitä siis kovasti jo ootellaan. Pitäkäähän mulle peukkuja, että selviän noista viimesistäki kokeista, palaillaan myöhemmin. :-)

Elämän kiemuroita

Elämä on täynnä yllätyksiä ja arvoituksia, niin hyviä ku huonojakin. Elämä on arvaamatonta, vain hetki, ja asiat voivat olla aivan päälaellaan, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, koko elämä. Elämässä kaikella on aikansa. On asioita, jotka haluaisimme pitää elämässämme aivan loppuun saakka, säilyttää ikuisesti, mutta jotka siitä huolimatta saatetaan viedä pois ulottuviltamme. Mutta toisaalta, myös surut ja huolet, aika ne parantaa, kuljettaa pois sydämiltämme. Edes ne eivät ole loputtomia, rajattomia, vaikka joskus siltä saattaakin tuntua.

Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Myös niillä kaikilla vaikeilla ja raskaillakin ajanjaksoilla. Kun elämä riepottelee ja askel painaa, saattaa olla silkka mahdottomuus ymmärtää, että miksi. Miksi joudun kantamaan näin suuria taakkoja? Ajan kuluttua, saattaa kuitenkin havahtua siihen, että ne vaikeudet ovat tuoneet elämään myös paljon valoisia ja positiivisia asioita, joita ei muuten olisi välttämättä koskaan elämäänsä saanut. Elämän ylä- ja alamäet yhdessä muokkaavat meistä just omat ittemme, eikä minä taikka sinä oltas just tässä elämäntilanteessa missä nyt ollaan, jos pyyhittäs osa kokemuksistamme kokonaan pois.

Elämä on välillä karua. Ja epäreilua. Toiset joutuu elämään esimerkiksi sodan keskellä nähden päivästä toiseen pelkkää pahaa, kun toiset taas saavat elää leveästi, pröystäillen ilman huolta toimeentulosta tai turvallisuuden puutteesta. Ihmisiä sairastuu joka päivä, parantumattomastikin. Joudumme kokemaan läheisten menettämisiä, päästämään irti rakkaista ihmisistä, joudumme seuraamaan rakkaiden taistelua viereltä, aivan avuttomina. Elämässä on paljon pahaa. Joillekkin elämä on pelkästään päivästä toiseen taistelua, joillekkin tuska ja kipu on jokapäiväistä. Elämä iskee toisinaan kovaa vasten kasvoja, satuttaa ja kaataa maahan, painaa alas pohjalle. 

Mutta elämässä on myös paljon hyvää. Elämä on palkistevaa. Elämä on antoisaa, rakkaudentäyteistä. Elämä on kaunista. Elämässä joka hetki on elämisen arvoista. Kaikki ne uudet kokemukset, ajanvietto rakkaiden ihmisten kanssa, onnellisuuden ja hyvän olon tunteet, elämän tähtihetket. Uuden elämän syntyminen, rakkaus, toisista välittäminen. Tunne, siitä että on tärkeä, merkityksellinen ja arvokas. Tunne siitä, että voi hyvin. Että elämä hymyilee. Elämä on seikkailu, jonka matkan vaiheita tai määränpäätä ei ennalta tiedetä, mutta johon kannattaa siitä huolimatta heittäytyä avoimin mielin mukaan. Niin paljon upeita asioita, tärkeitä hetkiä, arvokkaita oppeja ja uusia kokemuksia. Elämä on ainutlaatuista, ainutkertaista. Minusta voi tulla mitä vain, elämässäni voi tapahtua vielä vaikka mitä hyvää. Ehkä tavoitan unelmani ja haaveeni, ehkä saavutan asioita joita olen tavoitellut jo monien vuosien ajan. Ehkä elämä tuo tullessansa uusia ihmissuhteita, opettavaisia kokemuksia ja asioita, joita pidän tärkeinä ja joita osaan arvostaa. 

Yksi tärkeimmistä elämän hyvistä asioista on mielestäni myös se, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Voin aina aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä, voin oppia virheistäni ja toimia jatkossa paremmin. Aina on toivoa. Elämä ei tuomitse ketään epäonnistujaksi, häviäjäksi. Kaikki saavat uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Elämässä on vain voittajia.

Välillä sitä meinaa aivan unohtua kaiken kiireen ja huolen keskellä niiden elämässä olevien hyvien asioiden arvostaminen. Vaikka elämässä tapahtuu surullisia ja pahojakin asioita, ei elämä ole pelkästään pahaa. Täytyis muistaa aina myös se, että kaikki on mahdollista, menetetyn tilaisuuden jälkeen tulee uusia, ehkä parempiakin tilaisuuksia. Huonojen aikojen jälkeen tulee hyvät ajat ja valoa näkyy tunnelin päässä, päivä päivältä enemmän ja enemmän. Aina on mahdollisuus aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä asiat. Mikään ei oo lopullista, suru ja ikävä, tuska ja kipu, ahdistus ja stressi, kaikki helpottaa kyllä ajallaan. Joskus niiden purkamiseen vain tarvitaan muitakin henkilöitä eikä sitä tarvi ollenkaan hävetä. 

Ja vaikka esimerkiksi just rakkaan ihmisen menettäminen satuttaa, yritän oppia ymmärtämään, että näin oli paras, näin oli tarkoitettu. Elämä jatkuu. Ja Hän pysyy aina sydämissämme mukana, missä tahansa kuljemmekaan. Ei heitetä omia elämiämme hukkaan vastoinkäymisten vuoksi tai toisen ihmisen elämän päätettyä, eihän? Hekin ois varmasti toivonu, että jatketaan elämäämme ja eletään täysillä, kuitenkin kantaen muistoja ja niitä yhessä vietettyjä hetkiä aina mukanamme. Luotetaan siihen, että elämä kyllä kantaa. Nyt ja tulevaisuudessakin.

"Olet nuori 
ja maailma 
ihmeineen
kutsuu luokseen
ja peittää kauneuteen
verkot jotka sun
sielusi kietoa voi
siel kauneinkin laulu 

vain tyhjyyttä soi

Tie tuo kauniilta näyttää se houkuttaa
kotiportilta minne askeleet saa
moni helppoa polkua lähtenyt on

niin pettävä metsikkö loppumaton

Pidä selvänä mielessä
määränpää
vaikka raskasta on
ja voi hämärtää
mutta matkassa sulla
sun aarteesi on
se polkusi varrelle

tuo auringon.

  Ei oo helppo sun matkasi
    tiedän sen
    sinä kulkusi kuljet
    kompastellen
    mutta heikkona hetkenä
    turvata saa
    jo enkelit lastansa

    käy kantamaan

 Sinä maailman keskellä luottaa saat
 raskaat askeleet nuoren onnekkaat
 vain sun polkusi päässä se kirkkaus on

 vaik reittisi sulle on tuntematon."