torstai 16. marraskuuta 2017

19 v



19 vuotta tätä matkaa taivallettu. Fiilis kymppi miinus. Miinus siitä, kun näin synttäripäivän "kunniaksi" alko yhtäkkiä kesken työpäivän tuntua kurkussa tosi pahalta ja väsymys vyörymään päälle: tuttuakin tutumpi flunssa se yrittää näköjään iskeä kyntensä taas mun kimppuun. Höh, sehän päivän valitsi. Mutta miinus tai ei, oon jälleen kerran ihan äimistynyt siitä, miten moni ihminen on mua muistanut ja onnentoivotuksillaan ilahduttanut. Kiitos. <3 Nyt on työpäivä selätetty ja seuraava etappi ois lähteä ystävän kanssa vähän mua juhlistamaan. K i v a a! Eipä taida siis flunssakaan mua tänään lannistaa vaikka ihan toden teolla hermoja ja kroppaa koetteleekin, koska jo aamulla päätin, että tästä tulee hyvä päivä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Katsaus välivuoden kuulumisiin



Jos saisin tänään päättää uudestaan, mennäkkö heti lukion jälkeen jatko-opiskelemaan vai viettääkkö ensin välivuosi, niinku oonki nyt tekemässä, ei mun tarvis kahta kertaa miettiä. Välivuosi ei varmastikkaan oo kaikille hyvä tai ainakaan paras vaihtoehto, mutta mulle se on jo nyt sitä osottanu olevan, onneksi. Vaikka me ihmiset sorrutaanki monesti semmoseen "mitä jos.."-ajatteluun tai omien valintojen katumiseen (myönnetään..), niin tässä asiassa mulla ei oo tullu kertaakaan semmosta oloa, että kaduttais tai haluaisin asioiden olevan jotenkin toisin.

Ehkä se johtuu siitä, että mulla on ollut kesän alusta saakka säännöllisesti aina koko viikot (miinus la-su) töitä, mikä on pitänyt rytmit ja rutiinit kunnossa, ja sen lisäks mulla on ollut monenlaista mielekästä tekemistä ja reissua jo näien ekojen välivuosi-kuukausien aikana. Elämä on pitäny mua siis sopivan kiireisenä päivästä ja viikosta toiseen, eikä mitään täydellistä pysähtymistä oo missään vaiheessa tapahtunut.



 Etukäteen mua pelotti just se, että mitä jos jämähän vaan kotiin tai jonnekkin muualle, enkä uskalla toteuttaa itteäni ja haaveitani. Että entä jos tää vuosi on tavallaan ihan turha. Sujahtais vaan ohi ku raketti avaruuteen. En usko, etteikö mulle vielä joskus semmonen olo voiskin tulla, mutta tähän saakka mulla on ollut pääasiassa ihan päinvastanen fiilis. Semmonen melkeenpä kummallisen seesteinen ja luottavainen olo. Huominen ei hirvitä.

 Tiiättekö, kun joskus elämässä saattaa tulla semmonen vaihe, että on jotenkin tosi levoton fiilis ja tuntuu, että haluais olla jossain ihan muualla, haluais asioiden olevan edes joltakin osin erillä tavalla. Mutta nyt musta tuntuu, että oon siinä elämäntilanteessa, missä mun kuuluuki olla. Että tää on sitä mun elämää. Ja jos tuleekin päiviä tai asioita joita haluaisin muuttaa, pyrin tiedostamaan sen, että määhän oon loppupeleissä aina ite se, joka voi eniten tähän elämään vaikuttaa omilla valinnoillani ja toiminnallani. Että sillon pitää vaan tehdä asialle jotain. Ja jos kaikkensa on jo tehnyt, täytyy yrittää vaan hyväksyä se asia osana omaa elämää ja löytää ehkä jotain muita ratkasuja, jotka tuo just mulle sitä hyvää oloa ja onnea. Yleensä se helpottaa.



Vielä näihin välivuoden kuvioihin palatakseni, oon nauttinut aivan älyttömän paljon siitä, että tää mun työpaikka (josta oonkin älyttömän iloinen, sillä saanhan työskennellä alalla, joka on ollut mun haaveammatti niin kauan ku jaksan muistaa) sijaitsee alle kilometrin päässä mun kotoa ja työpäivien jälkeen on aina ilta vapaata, eikä siis tarvi tehä mitään kouluhommia töiden lisäksi. Oon nauttinut siitä, että oon näin kotona asuessani kerennyt viettää paljon enemmän aikaa perheen kanssa ku aiemmin: vielä joku aika sitten kun se oma vapaa-aika kotona oli niin paljon rajotetumpaa esimerkiksi kirjotusten ja lukion takia ja kun siihen vielä yhisti kaverien näkemisen ja harrastukset niin sitä aikaa ei ihan hirveesti "ylimääräsiä" ollut. Elämä voi siis olla nyt  aiempaa spontaanimpaa, kun ei oo joka iltaa valmiiksi pitkällä tehtävälistalla kuormitettu.

Mulla on ollut viime aikoina myös tuhannesti enemmän aikaa harrastuksille ja muillekin mulle tärkeille asioille. Niille, joita oli ennen toisinaan pakko työntää vähän syrjään, koska ei vaan ollut aikaa. Nyt oon kerennyt taas lukea koko viime vuodenkin edestä ja rakastunut siihen yhtä palavasti kuin sillon joskus reilun vaahtosammuttimen kokosena pikku nappulana. Oon päässyt kirjottelemaan enemmän ja useammin, esimerkiksi runojen raapustelun muodossa ja se saa mut kyllä aina yhtä hyvälle mielelle. Oon innostunut säbästä vielä aiempaaki enemmän ja oon mielissään kun mulla on mahdollisuus päästä pelaamaan sitä nykyään useempia kertoja viikossa. Ihan vaan näin muutamia mainitakseni, listahan nimittäin vois jatkua vielä vaikka kuinka, kun kerran vauhtiin pääsin! :-D


Välillä on väsy painanut päälle, kun on ollut mielessä samaan aikaan tuhat muistettavaa asiaa ja varsinkin töissä oli aluksi niin paljon uudenoppimista. Välivuoden varsinaisesti aloittanut kesän jälkeinen aika sopeutumisineen takaisin kotiin Helsingin vilinästä tänne pikkuseen paikkaan ei myöskään tapahtunut sillon viikkoja tai nyt jo kuukausia sitten ihan vaan sormia napsauttamalla tai hymy korvissa, mutta siitäkin selvittiin ja mitä pidemmälle aika on kulunut, sitä turvallisemman ja tiukemman otteen näistä nykyisistä elämän sävelistä oon saanut ja uskon ja toivon, että se ote pitää jatkossakin. Kaipuu eri ympyröihin muuttaneita ihmisiä kohtaan tai esimerkiksi lukioaikojen hyviin hetkiin valtaa välillä sydämen, mutta se kuuluu elämään ja on ihan sallittua, kunhan vaan jaksaa ite jatkaa matkaa siitä huolimatta.

Uskoin jo ennen välivuoden alkua, että tää vuosi tulee olemaan mulle eräänlainen kasvun vuosi, ja uskon niin edelleen. Oikeestaanhan sitä se on jo kovasti ollut. Ihan huippua, että mulla on mahollisuus tämmöseen vuoteen, oon siitä kovin kiitollinen. Tulipa mitä tahansa vielä eteen, en usko, että koskaan kadun välivuoden viettämistä.


Ootko sää viettänyt koskaan välivuotta ja jos oot millanen kokemus se oli sulle?

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Mutta uskothan, silti aina valtava ikävä jää




Hyökyaallon voimalla iskeytyvä
 suru ja tuska,
kun lähdit luotamme
Siinä hetkessä 
maailmani seisahtui;
voikohan elämä 
enää koskaa jatkua? -
Sydäntä raastavaa tuskaa,
tekee niin kovin kipeää.

Tänään lasken haudallesi 
kynttilän kirkkaan,
ja Sinulle kyynelsilmin kuiskaan:
" Niin elämä kuitenkin jatkui. 
Surun ja tuskan puristava vanne  
hetki hetkeltä
heikkenee.
Muistot meistä
toivat hymyn takaisin,
liittivät meidät ikuisesti
yhteen.
 Mutta uskothan,
silti aina,
valtava ikävä jää."





Rakkaudella, ikävöivä Sini. </3


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Ohikiitävä hetki







"Jokapuolella on niin kaunista, että henkeäni salpaa. Olen aivan pakahtua siihen tunteeseen. Kunpa jokainen ihminen tässä maailmassa näkisi ja kokisi edes ohikiitävän hetken elämän kauneutta tällä tavoin. Tuntisi tämän tunteen, joka levittää lämmön sydämeen, panee elämäilon virtaamaan kehoon varpaista korviin saakka. Olon, jolloin mikä vain tuntuu mahdolliselta. 'Ei mikään saa mua lannistumaan.' Vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja päästän sisälläni kuplivan naurun vapaaksi tanssimaan yhdessä tuulen kanssa. Juuri nyt en tarvitse mitään enempää. Vain olen, tässä ja nyt."
 


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hymyillen huomiseen





Just nyt mua hymyilyttää kovasti. Takana on aivan itkettävän ihana viikonloppu; mun ensimmäinen isosleiri. Teki vaan niin hyvää heittää puhelin (ja kaikki muukin sosiaaliseen mediaan liittyvä) lähes täydellisesti syrjään muutaman päivän ajaksi ja keskittyä vaan tähän ihan oikeeseen elämään: uusiin ihmisiin tutustumiseen ja heidän kanssa touhuiluun aina aamusta iltaan. Oon ihan sanaton siitä, miten läheisiä ennestään tuntemattomista ihmisistä voikaan tulla ihan vaan parissa päivässä. Miten ihanien ihmisten kanssa mää sainkaan nuo päiväni viettää. Ihan huipputyyppejä. Se yhteishenki lämmitti mun sydäntä tosi paljon. Ikäerot tai erilaisuus ei haitannut ollenkaan; tuntu niin hyvältä, kun niin minä ku kaikki muutkin saatiin olla vapaasti just sitä mitä ollaan ja silti me riitettiin muillekin. Oltiin just hyviä. Jokainen näistä tyypeistä teki omalla tavallaan tästä leiristä ikimuistosen kokemuksen, jota on ihana muistella vielä pitkään tulevaisuudessakin. 

Hymyilyttää myös siks, koska tämän viikonlopun jäljiltä mulla on semmonen ittensä voittamis-fiilis. Vihdoin mää tein sen: otin ja menin isoseks, vaikka jännittikin tosi paljon. Aiemmin ku oon vaan siitä uskaltanut haaveilla, oikeesti jo monen vuoden ajan. Jotenki sitä on vaan aina aatellut että ei ois ehkä aivan riittävä isoseks. Kun en tykkää esiintyä, enkä viihdy huomion keskipisteenä isoissa porukoissa tai yleisön edessä. Mutta tulipahan huomattua, että kyllähän musta isoseksi oli ja vallan mainiosti riitin, just tämmösenä Sininä ku oon. Tämän(kin) kokemuksen myötä lupaan itelleni, että aion jatkossa yrittää heittää näitä omia turhia rajotuksiani romukoppaan ja lähtä toteuttamaan muitakin mun haaveita ja asioita, jotka kiinostais tai houkuttelis kokeileen, uskomalla vaan itteeni, vaikken se stereotyyppisin ihminen siihen tiettyyn juttuun oiskaan. Jokaisella on kuitenkin ne omat vahvuudet ja usein ne korvaa nää "puutteet", jotka saattaa mietityttää tai epävarmuutta tuottaa. Pitäis vaan muistaa keskittyä niiden puutteiden sijaan omiin vahvuuksiin ja ammentaa sieltä sitä uskoa ja luottoa omaan tekemiseen.

Pikkuhiljaa täytyy kääntää katse jo kohti tulevaa viikkoa ja uusia koitoksia (esimerkiks kipasemalla iltahommien pariin ja menemällä sen jälkeen oikeesti ajoissa nukkumaan, koska jäätävät univelat, heh.) mutta sanompahan kuitenkin tähän loppuun vielä sen, että näillä eväillä on oikeen hyvä jatkaa huomiseen! Hymyillen, akut ladattuina. Tää reilun viikon mittanen loma töistä piti sisällään paljon ihania hetkiä huipentuen tähän viimeseen viikonloppuun ja ette uskokkaan, miten kiitollinen olo mulla just nyt on. Kiitos. Tämän sanan ansaitsis ja ansaitseekin kuulla niin moni. <3

torstai 26. lokakuuta 2017

Yhdessä kokonainen







"Pieni, hento ote
vasemmassa kädessäni
Pidät kiinni,
kuin peläten,
ehkä taas kadotan 
itseni
ja meidät.

Rutistan kättäsi
lujempaa
Katson silmiisi 
ja pyydän:
älä koskaan päästä irti,
vaikka hetkeksi tämän kaiken 
jonain päivänä vielä
kadottaisinkin.

Sillä sinä annat 
syyn taistella 
aina kadotuksestakin takaisin
Annat voimaa
korjata jokaisen 
pienenkin palasen
uudelleen ehjäksi,
minut, meidät,
 kokonaiseksi."

-Sini

lauantai 14. lokakuuta 2017

Siskon luona Savonlinnassa

Annetaan tällä kertaa pelkästään kuvien kertoa meiän Savonlinnan reissusta, kuvathan ku tunnetusti kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Mutta se on ihan pakko kuitenkin tähän alkuun sanoa, että tuo reissu oli uskomattoman i h an a. <3 Tästä on siis oikeen hyvä jatkaa arkea ja elämää eteenpäin!